Jälleennäkeminen
Pot oli noussut siniselle taivaalle yllättävän kivuttomasti. Fran oli iloinen, että he pääsisivät pian purkista eroon. Se oli tyhjää parempi, mutta myös viera oli vuosien aikana oppinut rakastamaan Strahlia. Mikään toinen ilmalaiva ei yksinkertaisesti vetänyt sille vertoja.
Viera seuraili maisemien vaihtumista ilmalaivan alapuolella. Hän muisti varsin hyvin, miten oli kulkenut muiden mukana maiseman halki jalan sodan aikana. Matka oli ollut käsittämättömän pitkä, mutta he olivat selviytyneet. Toistamiseen hän oli vaeltanut Balthierin kanssa samaa reittiä chocoboilla ratsastaen, kun he olivat paenneet Bahamutin putoamisen jälkeen. Siitä tuntui olevan ikuisuus.
Ylhäältä katsottuna maisema näytti erilaiselta, mutta sen pystyi silti tunnistamaan. Juuri nyt he lensivät Salikametsän yläpuolella. Sitä seuraisi Morsphoranin joutomaa ja Dalmascan itäinen aavikko. Pieneksi kuningaskunnaksi Dalmasca oli maisemallisesti varsin mielenkiintoinen. Sen itäpuolella oli vehreä metsä, mutta eteläinen ja läntinen puoli olivat pelkkää aavikkoa, jolla hiekkamyrskyt riehuivat säännöllisin väliajoin. Alueella vaihtelivat sadekaudet ja kuivat kaudet vuodesta toiseen. Sadekauden aikana aavikko puhkesi vehreäksi maastoksi ja täyttyi eläimistä, joita siellä ei kuivalla kaudella nähnyt koskaan.
”Tiesitkö, että Ivalicea on tuhansia vuosia sitten peittänyt jääkerros?” Balthier kysäisi yllättäen. Mies oli ollut pitkään hiljaa.
”Vierojen legendat kertovat kylmästä kaudesta, jolloin kotimetsämme olivat hyvin toisenlaisia”, Fran vastasi. ”Jään peitossa se ei ole kuitenkaan koskaan ollut.”
”Aivan”, piraatti pohdiskeli. ”Golmoren täytyy olla niin etelässä, ettei jää ole yltänyt peittämään sitä.”
”Miksi sinä puhut tästä nyt?” Frania kummastutti, että Balthier halusi keskustella kylmästä kaudesta, joka oli ollut joskus vuosituhansia sitten. Sillä ei ollut merkitystä tämän hetken kannalta. Toisaalta ajatus kyllä kiehtoi häntä. Ivalicen historia oli yhä osittain mysteeri hänelle, joten hän kuuli mieluusti lisää.
”Luin siitä Grimoiresta”, mies vastasi. ”Muistan, että olen lapsena kuullut siitä, mutta Grimoire sisälsi paljon tarkemman kuvauksen. Monia eläinlajeja kuoli sukupuuttoon silloin. On hämmentävää, että nyt elämme täysin erilaisessa maailmassa muutama tuhat vuotta sitten.”
”Maailma muuttuu, mikään muu ei pysy kuin muutos”, Fran totesi. Hän oli ehtinyt itse huomata, miten paljon maailma muuttui jo puolikkaassa vuosisadassa. Keksittiin koneita, jollaisia ei ollut aiemmin nähty, politiikka otti täysin uuden suunnan, kahakat syntyivät ja kuolivat. Kaikenlaista tapahtui. ”Tuhannen vuoden päästä elämä on varmasti täysin erilaista kuin nyt.”
”Niin, ihmiset ja muut muuttavat omia tapojaan ja kehittävät kaikkea uutta. Oli aika, jolloin ei ollut edes ilmalaivoja. Nyt lentoautotkin ovat jo levinneet rikkaiden perheiden käyttöön, kun ennen kulki vain takseja”, Balthier myönsi. ”Nuo ovat kuitenkin kaikki yksilöistä ja ryhmistä lähteviä muutoksia. Tarkoitan sitä, että maailma, meidän ympäristömme, on muuttunut paljon siitä, millainen se on joskus ollut. Sen pitäisi olla jotain pysyvää, mutta se ei ole. Muutos on vain niin hidasta, ettemme huomaa sitä, ennen kuin se on jo tapahtunut.”
Fran nyökkäsi. Mies oli oikeassa, mutta tämä ei halunnut kuulla selitystä. Viera uskoi, että Jumalat muokkasivat maailmaa edelleen. Kenties He rakensivat maailmasta parempaa paikkaa kuolevaisille, kenties jotain muuta. Jumalten tahtoa ei voinut tietää, eikä Fran kuullut korvillaan Ivalicen Jumalien sanoja. Hän ei kuullut enää edes Metsän sanoja. Nyt hänen täytyi vain uskoa ja ajatella itse. Hän oli kuitenkin oppinut, ettei Balthierille kannattanut puhua aiheesta liikaa. Mies vain ärsyyntyi, vaikka tämä oli jo muuttanut mieltään siitä, olivatko Jumalat ihmisten keksintöä ja humpuukkia vai eivät. Balthier oli ehkä hyväksynyt Jumalten olemassaolon, mutta tämä ei ollut valmis elämään Heidän tahtonsa mukaan.
Toisaalta Fran ymmärsi miehen näkökannan hyvin. Ei hänkään halunnut elää Occurioiden tahdon mukaan, sillä ne eivät vaikuttaneet missään nimessä hyväntahtoisilta olennoilta. Vieran oli vaikea hyväksyä ajatusta Occurioista Jumalina, mutta niin taisi kuitenkin olla. Ehkä kaikki Jumalat eivät olleet samanarvoisia. Metsä vaikutti paljon ylhäisemmältä olennolta kuin Occuriat.
Viera pohdiskeli hyvän tovin asiaa, ja Balthierkin vaipui taas omiin ajatuksiinsa. Mies oli lueskellut Grimoirea erittäin paljon, tämä oli viihtynyt kirjan parissa vielä muutamia iltoja senkin jälkeen, kun Glabadosin kätkön sijainti oli selvinnyt. Ehkä Franinkin pitäisi yrittää lukea kirjaa myöhemmin. Se näytti sisältävän paljon hyödyllistä tietoa menneisyydestä.
Aurinko oli jo laskemassa läntiselle aavikolle, kun Pot kaartoi Rabanastren aerodomen yläpuolelle. Luvan saatuaan Balthier laskeutui sillä muiden kaupungissa vierailevien ilmalaivojen joukkoon. Strahlia ei näkynyt missään. Olivatko Vaan ja Penelo lähteneet sillä johonkin?
Piraattikolmikko poistui ilmalaivasta ja kiirehti Rabanastren kaduille. Ne näyttivät rauhallisemmilta kuin vajaa vuosi sitten, kun he olivat edellisen kerran saapuneet kaupunkiin illan suussa. Sotilaita ei kävellyt kaduilla ahdistelemassa tavallisia kulkijoita ja bazaarin myyjiä.
”Kupopopo! Nono!” joku huusi yllättäen. Fran pysähtyi ja käänsi päänsä äänen suuntaan. Moogle lensi joukko kohti pompom puolelta toiselle heiluen. Tämän siivet ja pompom olivat keltaiset ja moogle näytti pitävän väristä muutenkin, sillä kaikki vaatteet paitaa lukuun ottamatta olivat erisävyistä keltaista.
”Sorbet, kupo!” Nono vastasi ja halasi toista mooglea. ”Sorbet, tässä ovat Balthier ja Fran, kupo.”
”Olen kuullut teistä paljon, kupo”, Sorbet tervehti piraattikaksikkoa.
”Sorbet on minun isoveljeni, popo”, Nono selvitti. ”Hän työskentelee mooglausasemalla. Se on eräänlainen kaupungin sisäinen teleporttisysteemi, jossa hyödynnetään teleporttikiviä, kupo. Käyttäjällä ei kuitenkaan tarvitse itsellään olla niitä, vaan ne on kytketty asemiin. Se on eräs mooglejen keksinnöistä. Aiomme ehkä myöhemmin viedä sen laajemmille markkinoille, kupo.”
”Kuulostaa kiinnostavalta”, Balthier totesi. ”Kaikki keksinnöt eivät näköjään synnykään Archadesissa.”
”Minusta tuo kuulostaa hyvältä ajatukselta”, Frankin myönsi. Teleporttikivet olivat erittäin kalliita ja porttikristalleja oli vain siellä täällä. Tuollainen matkustussysteemi saattaisi osoittautua hyvin säästeliääksi.
”Minun kaksi muuta veljeäni, Hornet ja Hurdy, työskentelevät myös mooglausasemilla, kupo”, Nono ilmoitti ylpeänä.
”Popo, ei enää”, Sorbet pisti väliin.
”Kupo?” Nono kysyi.
Sorbetin kasvoille ilmestyi epävarma ilme ja moogle puisteli hetken päätään, ennen kuin vastasi pikkuveljelleen: ”Hurdy lähti opiskelemaan bardiksi, kupo.”
”Kupooh? Mitä ihmettä?” Nono huudahti.
”Onko siinä jotain omituista?” Fran kysyi. Vieroilla olivat hyvin tiukat säännöt siitä, mitä kukakin saattoi opiskella, mutta ihmisten parissa elettyään nainen oli oppinut, että valinta oli yksilön oma… ainakin jossain määrin. Varallisuus vaikutti, sillä opiskeleminen maksoi paljon. Lisäksi naisilla oli vähemmän oikeuksia kuin miehillä, ei niin suurta valinnanvapautta. Silti ihmiset olivat vapaampia tekemään omia valintojaan kuin vierat. Kenties moogleilla oli myös tiukat säännöt siitä, miten tuli elää ja olla.
”Mooglet työskentelevät tekniikan parissa, kupo”, Nono tuhahti. ”Eivät lurittele lauluja!”
”Montblanc sanoi, että se käy, popo”, Sorbet huomautti. ”Hän uskoi, että Hurdy tulee siten onnelliseksi. Hurdyn pitää kuitenkin tulla vielä takaisin, Montblanc haluaa, että hän auttaa uusilla taidoillaan klaania.”
”Klaania?” Fran toisti. ”Tarkoitatko Centurion klaania ja sen johtajaa Montblancia?”
”Kupo, hän on meidän isoveljemme, vanhin kaikista”, Sorbet vastasi.
”Olen tavannut hänet kerran, hän yritti saada minut liittymään klaaniin”, viera kertoi. ”En valitettavasti halunnut sitoutua silloin siihen, mutta veljenne teki minuun hyvän vaikutuksen. Hän on hieno mies.”
”Kupo!” mooglet ilmoittivat yhdestä suusta ja nyökkäsivät yhtä aikaa.
”Sanokaa hänelle terveisiä”, Fran totesi eikä voinut olla hymyilemättä. Nonossa ja Sorbetissa oli paljon samaa näköä, vaikka näissä oli erojakin.
”Sanomme, kupo”, Nono vastasi. ”Tapaamme kenties myöhemmin aerodomessa, kupo.”
Nono lähti yhtä matkaa Sorbetin kanssa kohti pylvästä, joka oli noin puolitoista metriä korkea. Kumpikin tarttui siihen ja Sorbet nykäisi vivusta. Seuraavassa hetkessä mooglet olivat kadonneet näkyvistä. Pylvään täytyi olla näiden mainitsema mooglausasema. Fran jäi hetkeksi pohtimaan, mahtoiko sama tekniikka olla keksitty jo aiemmin. Kenties täysin samanlaista systeemiä käytettiin Raithwallin haudassa, Miriamin pyhätössä ja muissa paikoissa, joissa he olivat sodan aikana vierailleet. Viera muisti hyvin pienet pylväät, joita koskettamalla oli voinut siirtyä paikasta toiseen. Tosin uusintavierailu Pharoksessa oli osoittanut, että pylväät eivät ilmeisesti toimineet ilman Ashen kosketusta. Mooglausasema näytti olevan kenen tahansa käytettävissä.
Fran ja Balthier päättivät kuitenkin jatkaa matkaa kaupungin halki kävellen. Kumpikaan ei ollut halukas testaamaan mooglausasemaa juuri nyt. Fran nautti Rabanastren vilkkaasta katukuvasta, joka oli hyvin erilainen verrattuna Balfonheimiin tai Archadesiin. Rabanastren väellä ei näyttänyt olevan kiire mihinkään. Vain hyvin harvat säntäilivät paikasta toiseen, useimmat kävelivät rauhallisesti tai olivat jopa pysähtyneet suihkulähteen reunalle tai kadun varsille viettämään aikaa. Kuninkaallisessa aavikkokaupungissa oli omanlaisensa tunnelma.
Piraatit jättivät pian keskustan taakseen ja siirtyivät katujen alle alakaupunkiin. Se oli alue, jota oli käytetty alun perin kaupungin varastotilana. Sodan aikana se oli palvellut turvapaikkana vastarinnalle ja monille sotaorvoille. Rabanastren köyhälistö oli ajettu kaduilta niiden alle, kun archadialaiset sotilaat olivat marssineet kaupunkiin. Vaikka sota oli ohitse, kaikki eivät olleet muuttaneet pois alakaupungista. Nykyisin alue kukoisti omalla tavallaan. Sinne oli tullut omat kauppapaikkansa ja asuinalueensa. Myös Vaanilla ja Penelolla oli oma asuntonsa siellä.
Alakaupungin sokkeloissa oli vaikea suunnistaa. Franilla oli Penelon osoite, ja tyttö oli kertonut hänelle, miten asunnon löytäisi, mutta silti piraatit onnistuivat eksymään pariin kertaan. Vieran oli myönnettävä, ettei hän pystyisi asumaan tällä tavoin kaupungin alapuolella. Paikassa oli oma viehätyksensä, mutta Fran tunsi aina luolastoissa, tunneleissa ja todella korkeissa rakennuksissa olonsa hieman epämiellyttäväksi. Hänen ja taivaan välillä oli silloin liikaa kivikerroksia.
Viimein oikea ovi kuitenkin löytyi. Fran napautti rystysiään puista pintaa vasten ja jäi odottamaan oven taakse. Kesti tovin, ennen kuin ovi aukeni. Uteliaat ruskeat silmät jäivät tuijottamaan tulijoita. Tyttö näytti hieman yli kymmenenvuotiaalta, ja tällä oli kainalossaan omituinen vaaleanpunavalkoinen lauta, jonka perään oli kiinnitetty pieni moottori.
”Filo?” Fran kysyi. Hän ei ollut olettanut, että oven avaisi joku muu kuin Penelo tai Vaan.
”Kyllä. Kuka sin… keitä te olette?” tyttö kysyi. Tämä laittoi lautansa nojaamaan seinää vasten ja jäi seisomaan oviaukon tukkeeksi. ”Minulla ei ole lupaa päästää ketään sisään. Ei edes itseään kuningatar Ashea.”
”Rakas kuningattaremme tuskin kysyisi lupaasi, arvon neiti”, Balthier naurahti. ”Onko urhea ilmapiraatti kotona?”
”Ai Vaanko?” Filo kysäisi. ”Hei, sinun täytyy olla Balthier! Vaan puhuu sinusta jatkuvasti. Ja sitten sinä olet Fran!”
”Teräväpäinen tenava”, piraatti totesi.
”Vau! En voi uskoa, että tapaan teidät oikeasti!” Filo intoili. ”Vaan on kertonut tarinoita suuresta seikkailustanne. Hän aikoo vielä hankkia oman ilmalaivan ja lähteä seikkailemaan uudestaan. Minä ja Kytes aiomme livahtaa mukaan. Hän ei taatusti häivy mihinkään ilman meitä.”
Fran ja Balthier nyökyttelivät tytölle, joka seisoi edelleen ovensuussa. Filo vaikutti rohkealta lapselta, mutta niin taisivat useimmat katujen kasvatit ollakin. Penelon kertoman perusteella Fran tiesi, että Filo oli yksi sotaorvoista. Tyttö avusti Migeloa kaupassa ja asui nykyisin Penelon ja Vaanin luona.
”Ai niin! Vaan ei ole vielä kotona, ja Penelokin on töissä”, Filo tajusi ilmoittaa monologinsa päätteeksi. ”Mutta voitte te tulla sisälle odottamaan.”
”Luulin, ettet saa päästää ketään sisälle”, Balthier huomautti ja virnisti tytölle.
”Kyllä sinut ja Franin saa”, Filo mutisi ja siirtyi vihdoin pois edestä.
Oven takaa nousivat portaat, jotka veivät varsinaiseen asuntoon. Se koostui keittiöstä ja kahdesta makuuhuoneesta. Ikkunat olivat aivan katonrajassa eikä niistä enää tullut paljoakaan valoa. Aurinko oli ehtinyt laskea piraattien harhaillessa alakaupungin kujilla. Asunto oli sisustettu nuhruisilla huonekaluilla, joista näkyi, että ne olivat olleet käytössä hyvin kauan, mutta se oli kuitenkin kodikas ja viihtyisä, joskin Fran piti enemmän suuremmista ikkunoista.
Filo istutti piraatit keittiön pöydän ääreen ja ryhtyi keittämään teetä. Tyttö höpötteli samalla iloisesti ja kertoili elämästään Rabanastressa. Kun Balthier erehtyi kysymään tämän lentolaudasta, tyttö sai vain lisää intoa ja puhua pulputti entistä nopeammin.
Paljon myöhemmin ovi kävi ja portaista kuului askelia. Vaan ja Penelo ilmestyivät hetkeä myöhemmin keittiöön.
”Fran!” Penelo huudahti.
”Balthier!” Vaan innostui samalla hetkellä.
Fran ehti juuri ja juuri nousta pöydästä, kun Penelo oli jo kapsahtanut hänen kaulaansa. Tyttö halasi häntä lujasti. Viera vastasi halaukseen yhtä lämpimästi, oli vaikea uskoa, että he todella tapasivat nyt. Edellisestä kerrasta oli kulunut niin pitkä aika, eivätkä he olleet silloin ehtineet sanoa kunnolla hyvästejä.
”Milloin te tänne ehditte?” Penelo kysyi, kun oli vihdoin irrottautunut Franista.
”Luulisin, että muutama tunti sitten. Aika meni kovin nopeasti, kun Filo piti meille seuraa”, viera vastasi.
Penelo vilkaisi Filon suuntaan. ”Sinun pitäisi olla jo nukkumassa.”
”En voinut jättää vieraita yksin”, tyttö protestoi, mutta livahti toiseen makuuhuoneista.
”Missä Kytes on?” Fran kysäisi. Hän muistinsa mukaan poika oli lähes samanikäinen Filon kanssa. Ei kai tämä juoksennellut pitkin katuja öiseen aikaan?
”Migelo otti hänet mukaansa kauppamatkalle. He palaavat parin päivän kuluttua”, Penelo kertoi. ”Jos olette täällä vielä silloin, tapaatte hänet. Kuinka kauan aiotte viipyä?”
”En tiedä vielä”, Fran vastasi.
”Sen aikaa kuin asiat vievät”, Balthier pisti väliin.
”Millä asioilla te sitten olette täällä?” Vaan halusi tietää.
”Kaikki aikanaan”, piraatti naurahti.
Balthier ei maininnut sanaakaan Glabadosin kätköstä koko illan aikana. Frania miehen käytös ihmetytti, mutta hän ei puuttunut siihen. Oli piraatin päätös, milloin asiasta kerrottaisiin, sillä tämä oli tehnyt kaiken tutkimuksen ja taustatyön. Viera oli kuitenkin kuvitellut, että mies suorastaan paloi halusta päästä kertomaan Vaanille tiedoistaan. Sen sijaan tämä pysytteli salamyhkäisenä ja ryhtyi kyselemään Vaanin asioista aina, kun keskustelu uhkasi siirtyä piraattien suunnitelmiin.
Vaanin ja Penelon elämä oli ollut hyvin tasaista jo useamman kuukauden. Penelo työskenteli Sandseassa viitenä päivänä viikossa. Tyttö sanoi pitävänsä työstään ilmoitustaulun hoitajana ja Tomajista pomona, mutta tarjoilemista hän ei rakastanut. Se oli jotain, mitä pystyi tekemään, mutta hän ei halunnut olla loppuikäänsä tarjoilija. Humaltuneiden miesten käytös ei ollut hänen mieleensä.
”Tämä Tomaj, hänen nimensä kuulostaa tutulta”, Balthier huomautti.
”Hän omistaa Sandsean, sekä ravintolan että majatalon”, Penelo tiesi kertoa.
”Ja hän on joskus puuhastellut ilmalaivamekaniikan parissa”, Vaan lisäsi. ”Siis ennen kuin muutti Dalmascaan. En ole varma, mutta luulen, että hän on alun perin bhujerbalainen.”
”Miksi hän on vaihtanut alaa?” Balthier kummasteli.
Fran mietti samaa. Ilmalaivat olivat varma bisnes, sillä niitä riitti ja huollettavaa oli aina. Nono oli ollut Balthierilla töissä jo pari vuotta eivätkä työt loppuneet kesken. Varsinkin nyt uurastamista oli jatkuvasti, kun piraatit olivat joutuneet lentelemään Potilla. Strahl oli parempikuntoinen, mutta sitäkin sai rassata. Lisäksi Nono jaksoi kehittää tytön ominaisuuksia, jos ylimääräistä aikaa jäi.
Ravintola- ja majataloala taas vaikutti epävarmalta. Kyllä ihmiset tarvitsivat ruokaa ja juomaa sekä matkustaessaan katon päänsä päälle, mutta silti ravintoloita syntyi koko ajan uusia ja osa vanhoista kuoli pois. Lisäksi humaltuneilla oli tapana tapella ja siinä sivussa hajottaa paikkoja, sen viera oli oppinut saavuttuaan ensimmäisen kerran Whitecapeen, Balfonheimin kuuluisimpaan kapakkaan.
Vaan ja Penelo eivät tienneet, mikä oli saanut Tomajin vaihtamaan alaa. Toisaalta asia ei edes kuulunut kuin miehelle itselleen. Balthier vain pudisteli päätään ja totesi, että tämän täytyi olla hullu. Kuka nyt olisi vaihtanut ilmalaivojen rassauksen kännisten äijiä palvelemiseen?
”No, Vaan, mitä sinä olet puuhannut? Joko olet hankkinut oman ilmalaivasi?” piraatti vaihtoi lopulta puheenaihetta. Vaanin olkapäät lysähtivät.
”En vielä. Ne ovat kamalan kalliita”, tämä vastasi.
”Ashe olisi varmaan ostanut hänelle sellaisen, mutta me emme halua jäädä kiitollisuudenvelkaan enää yhtään enempää”, Penelo totesi ja heilautti kättä ympärilleen. Niin, Ashen avulla nuoret olivat tosiaan saaneet ensimmäisen asuntonsa.
”Minä olen haalinut rahaa suorittamalla Centurion klaanin merkkejä”, Vaan kertoi.
”Vaan ravaa nykyisin ympäri läntistä ja itäistä aavikkoa tappamassa kaiken maailman hirviöitä”, Penelo täydensi. ”Osa on vienyt hänet jopa Nam-Yensalle asti.”
”Sinulla näyttää olevan jotain yhteistä klopin kanssa, Fran”, Balthier naurahti.
”Totisesti”, viera hymähti ja ryhtyi kertomaan myös omista metsästyskokemuksistaan.
Ilta venähti pitkäksi. Vaikka Fran ja Penelo olivat kirjoitelleet toisilleen, paljon asioita oli jäänyt sanomatta ja tapahtumia kertomatta. Kirjeet eivät vastanneet tosielämän kohtaamista, joten sanottavaa tuntui olevan loputtomasti.
Joskus aamuyöllä Penelo sijasi piraattikaksikolle vuoteen omaan sänkyynsä ja meni itse Kytesin sänkyyn nukkumaan. Fran ja Balthier ahtautuivat kapeaan vuoteeseen, johon juuri ja juuri edes mahtui kaksi henkilöä. Viera kuitenkin myönsi itselleen olevansa hämmästynyt, kun Penelo ei nukkunutkaan Vaanin vieressä. Hän tiesi varsin hyvin tytön tunteista poikaa kohtaan, joten hän oli olettanut, että nämä olisivat ottaneet askeleen eteenpäin yhteisen asunnon myötä.
Viera seuraili maisemien vaihtumista ilmalaivan alapuolella. Hän muisti varsin hyvin, miten oli kulkenut muiden mukana maiseman halki jalan sodan aikana. Matka oli ollut käsittämättömän pitkä, mutta he olivat selviytyneet. Toistamiseen hän oli vaeltanut Balthierin kanssa samaa reittiä chocoboilla ratsastaen, kun he olivat paenneet Bahamutin putoamisen jälkeen. Siitä tuntui olevan ikuisuus.
Ylhäältä katsottuna maisema näytti erilaiselta, mutta sen pystyi silti tunnistamaan. Juuri nyt he lensivät Salikametsän yläpuolella. Sitä seuraisi Morsphoranin joutomaa ja Dalmascan itäinen aavikko. Pieneksi kuningaskunnaksi Dalmasca oli maisemallisesti varsin mielenkiintoinen. Sen itäpuolella oli vehreä metsä, mutta eteläinen ja läntinen puoli olivat pelkkää aavikkoa, jolla hiekkamyrskyt riehuivat säännöllisin väliajoin. Alueella vaihtelivat sadekaudet ja kuivat kaudet vuodesta toiseen. Sadekauden aikana aavikko puhkesi vehreäksi maastoksi ja täyttyi eläimistä, joita siellä ei kuivalla kaudella nähnyt koskaan.
”Tiesitkö, että Ivalicea on tuhansia vuosia sitten peittänyt jääkerros?” Balthier kysäisi yllättäen. Mies oli ollut pitkään hiljaa.
”Vierojen legendat kertovat kylmästä kaudesta, jolloin kotimetsämme olivat hyvin toisenlaisia”, Fran vastasi. ”Jään peitossa se ei ole kuitenkaan koskaan ollut.”
”Aivan”, piraatti pohdiskeli. ”Golmoren täytyy olla niin etelässä, ettei jää ole yltänyt peittämään sitä.”
”Miksi sinä puhut tästä nyt?” Frania kummastutti, että Balthier halusi keskustella kylmästä kaudesta, joka oli ollut joskus vuosituhansia sitten. Sillä ei ollut merkitystä tämän hetken kannalta. Toisaalta ajatus kyllä kiehtoi häntä. Ivalicen historia oli yhä osittain mysteeri hänelle, joten hän kuuli mieluusti lisää.
”Luin siitä Grimoiresta”, mies vastasi. ”Muistan, että olen lapsena kuullut siitä, mutta Grimoire sisälsi paljon tarkemman kuvauksen. Monia eläinlajeja kuoli sukupuuttoon silloin. On hämmentävää, että nyt elämme täysin erilaisessa maailmassa muutama tuhat vuotta sitten.”
”Maailma muuttuu, mikään muu ei pysy kuin muutos”, Fran totesi. Hän oli ehtinyt itse huomata, miten paljon maailma muuttui jo puolikkaassa vuosisadassa. Keksittiin koneita, jollaisia ei ollut aiemmin nähty, politiikka otti täysin uuden suunnan, kahakat syntyivät ja kuolivat. Kaikenlaista tapahtui. ”Tuhannen vuoden päästä elämä on varmasti täysin erilaista kuin nyt.”
”Niin, ihmiset ja muut muuttavat omia tapojaan ja kehittävät kaikkea uutta. Oli aika, jolloin ei ollut edes ilmalaivoja. Nyt lentoautotkin ovat jo levinneet rikkaiden perheiden käyttöön, kun ennen kulki vain takseja”, Balthier myönsi. ”Nuo ovat kuitenkin kaikki yksilöistä ja ryhmistä lähteviä muutoksia. Tarkoitan sitä, että maailma, meidän ympäristömme, on muuttunut paljon siitä, millainen se on joskus ollut. Sen pitäisi olla jotain pysyvää, mutta se ei ole. Muutos on vain niin hidasta, ettemme huomaa sitä, ennen kuin se on jo tapahtunut.”
Fran nyökkäsi. Mies oli oikeassa, mutta tämä ei halunnut kuulla selitystä. Viera uskoi, että Jumalat muokkasivat maailmaa edelleen. Kenties He rakensivat maailmasta parempaa paikkaa kuolevaisille, kenties jotain muuta. Jumalten tahtoa ei voinut tietää, eikä Fran kuullut korvillaan Ivalicen Jumalien sanoja. Hän ei kuullut enää edes Metsän sanoja. Nyt hänen täytyi vain uskoa ja ajatella itse. Hän oli kuitenkin oppinut, ettei Balthierille kannattanut puhua aiheesta liikaa. Mies vain ärsyyntyi, vaikka tämä oli jo muuttanut mieltään siitä, olivatko Jumalat ihmisten keksintöä ja humpuukkia vai eivät. Balthier oli ehkä hyväksynyt Jumalten olemassaolon, mutta tämä ei ollut valmis elämään Heidän tahtonsa mukaan.
Toisaalta Fran ymmärsi miehen näkökannan hyvin. Ei hänkään halunnut elää Occurioiden tahdon mukaan, sillä ne eivät vaikuttaneet missään nimessä hyväntahtoisilta olennoilta. Vieran oli vaikea hyväksyä ajatusta Occurioista Jumalina, mutta niin taisi kuitenkin olla. Ehkä kaikki Jumalat eivät olleet samanarvoisia. Metsä vaikutti paljon ylhäisemmältä olennolta kuin Occuriat.
Viera pohdiskeli hyvän tovin asiaa, ja Balthierkin vaipui taas omiin ajatuksiinsa. Mies oli lueskellut Grimoirea erittäin paljon, tämä oli viihtynyt kirjan parissa vielä muutamia iltoja senkin jälkeen, kun Glabadosin kätkön sijainti oli selvinnyt. Ehkä Franinkin pitäisi yrittää lukea kirjaa myöhemmin. Se näytti sisältävän paljon hyödyllistä tietoa menneisyydestä.
Aurinko oli jo laskemassa läntiselle aavikolle, kun Pot kaartoi Rabanastren aerodomen yläpuolelle. Luvan saatuaan Balthier laskeutui sillä muiden kaupungissa vierailevien ilmalaivojen joukkoon. Strahlia ei näkynyt missään. Olivatko Vaan ja Penelo lähteneet sillä johonkin?
Piraattikolmikko poistui ilmalaivasta ja kiirehti Rabanastren kaduille. Ne näyttivät rauhallisemmilta kuin vajaa vuosi sitten, kun he olivat edellisen kerran saapuneet kaupunkiin illan suussa. Sotilaita ei kävellyt kaduilla ahdistelemassa tavallisia kulkijoita ja bazaarin myyjiä.
”Kupopopo! Nono!” joku huusi yllättäen. Fran pysähtyi ja käänsi päänsä äänen suuntaan. Moogle lensi joukko kohti pompom puolelta toiselle heiluen. Tämän siivet ja pompom olivat keltaiset ja moogle näytti pitävän väristä muutenkin, sillä kaikki vaatteet paitaa lukuun ottamatta olivat erisävyistä keltaista.
”Sorbet, kupo!” Nono vastasi ja halasi toista mooglea. ”Sorbet, tässä ovat Balthier ja Fran, kupo.”
”Olen kuullut teistä paljon, kupo”, Sorbet tervehti piraattikaksikkoa.
”Sorbet on minun isoveljeni, popo”, Nono selvitti. ”Hän työskentelee mooglausasemalla. Se on eräänlainen kaupungin sisäinen teleporttisysteemi, jossa hyödynnetään teleporttikiviä, kupo. Käyttäjällä ei kuitenkaan tarvitse itsellään olla niitä, vaan ne on kytketty asemiin. Se on eräs mooglejen keksinnöistä. Aiomme ehkä myöhemmin viedä sen laajemmille markkinoille, kupo.”
”Kuulostaa kiinnostavalta”, Balthier totesi. ”Kaikki keksinnöt eivät näköjään synnykään Archadesissa.”
”Minusta tuo kuulostaa hyvältä ajatukselta”, Frankin myönsi. Teleporttikivet olivat erittäin kalliita ja porttikristalleja oli vain siellä täällä. Tuollainen matkustussysteemi saattaisi osoittautua hyvin säästeliääksi.
”Minun kaksi muuta veljeäni, Hornet ja Hurdy, työskentelevät myös mooglausasemilla, kupo”, Nono ilmoitti ylpeänä.
”Popo, ei enää”, Sorbet pisti väliin.
”Kupo?” Nono kysyi.
Sorbetin kasvoille ilmestyi epävarma ilme ja moogle puisteli hetken päätään, ennen kuin vastasi pikkuveljelleen: ”Hurdy lähti opiskelemaan bardiksi, kupo.”
”Kupooh? Mitä ihmettä?” Nono huudahti.
”Onko siinä jotain omituista?” Fran kysyi. Vieroilla olivat hyvin tiukat säännöt siitä, mitä kukakin saattoi opiskella, mutta ihmisten parissa elettyään nainen oli oppinut, että valinta oli yksilön oma… ainakin jossain määrin. Varallisuus vaikutti, sillä opiskeleminen maksoi paljon. Lisäksi naisilla oli vähemmän oikeuksia kuin miehillä, ei niin suurta valinnanvapautta. Silti ihmiset olivat vapaampia tekemään omia valintojaan kuin vierat. Kenties moogleilla oli myös tiukat säännöt siitä, miten tuli elää ja olla.
”Mooglet työskentelevät tekniikan parissa, kupo”, Nono tuhahti. ”Eivät lurittele lauluja!”
”Montblanc sanoi, että se käy, popo”, Sorbet huomautti. ”Hän uskoi, että Hurdy tulee siten onnelliseksi. Hurdyn pitää kuitenkin tulla vielä takaisin, Montblanc haluaa, että hän auttaa uusilla taidoillaan klaania.”
”Klaania?” Fran toisti. ”Tarkoitatko Centurion klaania ja sen johtajaa Montblancia?”
”Kupo, hän on meidän isoveljemme, vanhin kaikista”, Sorbet vastasi.
”Olen tavannut hänet kerran, hän yritti saada minut liittymään klaaniin”, viera kertoi. ”En valitettavasti halunnut sitoutua silloin siihen, mutta veljenne teki minuun hyvän vaikutuksen. Hän on hieno mies.”
”Kupo!” mooglet ilmoittivat yhdestä suusta ja nyökkäsivät yhtä aikaa.
”Sanokaa hänelle terveisiä”, Fran totesi eikä voinut olla hymyilemättä. Nonossa ja Sorbetissa oli paljon samaa näköä, vaikka näissä oli erojakin.
”Sanomme, kupo”, Nono vastasi. ”Tapaamme kenties myöhemmin aerodomessa, kupo.”
Nono lähti yhtä matkaa Sorbetin kanssa kohti pylvästä, joka oli noin puolitoista metriä korkea. Kumpikin tarttui siihen ja Sorbet nykäisi vivusta. Seuraavassa hetkessä mooglet olivat kadonneet näkyvistä. Pylvään täytyi olla näiden mainitsema mooglausasema. Fran jäi hetkeksi pohtimaan, mahtoiko sama tekniikka olla keksitty jo aiemmin. Kenties täysin samanlaista systeemiä käytettiin Raithwallin haudassa, Miriamin pyhätössä ja muissa paikoissa, joissa he olivat sodan aikana vierailleet. Viera muisti hyvin pienet pylväät, joita koskettamalla oli voinut siirtyä paikasta toiseen. Tosin uusintavierailu Pharoksessa oli osoittanut, että pylväät eivät ilmeisesti toimineet ilman Ashen kosketusta. Mooglausasema näytti olevan kenen tahansa käytettävissä.
Fran ja Balthier päättivät kuitenkin jatkaa matkaa kaupungin halki kävellen. Kumpikaan ei ollut halukas testaamaan mooglausasemaa juuri nyt. Fran nautti Rabanastren vilkkaasta katukuvasta, joka oli hyvin erilainen verrattuna Balfonheimiin tai Archadesiin. Rabanastren väellä ei näyttänyt olevan kiire mihinkään. Vain hyvin harvat säntäilivät paikasta toiseen, useimmat kävelivät rauhallisesti tai olivat jopa pysähtyneet suihkulähteen reunalle tai kadun varsille viettämään aikaa. Kuninkaallisessa aavikkokaupungissa oli omanlaisensa tunnelma.
Piraatit jättivät pian keskustan taakseen ja siirtyivät katujen alle alakaupunkiin. Se oli alue, jota oli käytetty alun perin kaupungin varastotilana. Sodan aikana se oli palvellut turvapaikkana vastarinnalle ja monille sotaorvoille. Rabanastren köyhälistö oli ajettu kaduilta niiden alle, kun archadialaiset sotilaat olivat marssineet kaupunkiin. Vaikka sota oli ohitse, kaikki eivät olleet muuttaneet pois alakaupungista. Nykyisin alue kukoisti omalla tavallaan. Sinne oli tullut omat kauppapaikkansa ja asuinalueensa. Myös Vaanilla ja Penelolla oli oma asuntonsa siellä.
Alakaupungin sokkeloissa oli vaikea suunnistaa. Franilla oli Penelon osoite, ja tyttö oli kertonut hänelle, miten asunnon löytäisi, mutta silti piraatit onnistuivat eksymään pariin kertaan. Vieran oli myönnettävä, ettei hän pystyisi asumaan tällä tavoin kaupungin alapuolella. Paikassa oli oma viehätyksensä, mutta Fran tunsi aina luolastoissa, tunneleissa ja todella korkeissa rakennuksissa olonsa hieman epämiellyttäväksi. Hänen ja taivaan välillä oli silloin liikaa kivikerroksia.
Viimein oikea ovi kuitenkin löytyi. Fran napautti rystysiään puista pintaa vasten ja jäi odottamaan oven taakse. Kesti tovin, ennen kuin ovi aukeni. Uteliaat ruskeat silmät jäivät tuijottamaan tulijoita. Tyttö näytti hieman yli kymmenenvuotiaalta, ja tällä oli kainalossaan omituinen vaaleanpunavalkoinen lauta, jonka perään oli kiinnitetty pieni moottori.
”Filo?” Fran kysyi. Hän ei ollut olettanut, että oven avaisi joku muu kuin Penelo tai Vaan.
”Kyllä. Kuka sin… keitä te olette?” tyttö kysyi. Tämä laittoi lautansa nojaamaan seinää vasten ja jäi seisomaan oviaukon tukkeeksi. ”Minulla ei ole lupaa päästää ketään sisään. Ei edes itseään kuningatar Ashea.”
”Rakas kuningattaremme tuskin kysyisi lupaasi, arvon neiti”, Balthier naurahti. ”Onko urhea ilmapiraatti kotona?”
”Ai Vaanko?” Filo kysäisi. ”Hei, sinun täytyy olla Balthier! Vaan puhuu sinusta jatkuvasti. Ja sitten sinä olet Fran!”
”Teräväpäinen tenava”, piraatti totesi.
”Vau! En voi uskoa, että tapaan teidät oikeasti!” Filo intoili. ”Vaan on kertonut tarinoita suuresta seikkailustanne. Hän aikoo vielä hankkia oman ilmalaivan ja lähteä seikkailemaan uudestaan. Minä ja Kytes aiomme livahtaa mukaan. Hän ei taatusti häivy mihinkään ilman meitä.”
Fran ja Balthier nyökyttelivät tytölle, joka seisoi edelleen ovensuussa. Filo vaikutti rohkealta lapselta, mutta niin taisivat useimmat katujen kasvatit ollakin. Penelon kertoman perusteella Fran tiesi, että Filo oli yksi sotaorvoista. Tyttö avusti Migeloa kaupassa ja asui nykyisin Penelon ja Vaanin luona.
”Ai niin! Vaan ei ole vielä kotona, ja Penelokin on töissä”, Filo tajusi ilmoittaa monologinsa päätteeksi. ”Mutta voitte te tulla sisälle odottamaan.”
”Luulin, ettet saa päästää ketään sisälle”, Balthier huomautti ja virnisti tytölle.
”Kyllä sinut ja Franin saa”, Filo mutisi ja siirtyi vihdoin pois edestä.
Oven takaa nousivat portaat, jotka veivät varsinaiseen asuntoon. Se koostui keittiöstä ja kahdesta makuuhuoneesta. Ikkunat olivat aivan katonrajassa eikä niistä enää tullut paljoakaan valoa. Aurinko oli ehtinyt laskea piraattien harhaillessa alakaupungin kujilla. Asunto oli sisustettu nuhruisilla huonekaluilla, joista näkyi, että ne olivat olleet käytössä hyvin kauan, mutta se oli kuitenkin kodikas ja viihtyisä, joskin Fran piti enemmän suuremmista ikkunoista.
Filo istutti piraatit keittiön pöydän ääreen ja ryhtyi keittämään teetä. Tyttö höpötteli samalla iloisesti ja kertoili elämästään Rabanastressa. Kun Balthier erehtyi kysymään tämän lentolaudasta, tyttö sai vain lisää intoa ja puhua pulputti entistä nopeammin.
Paljon myöhemmin ovi kävi ja portaista kuului askelia. Vaan ja Penelo ilmestyivät hetkeä myöhemmin keittiöön.
”Fran!” Penelo huudahti.
”Balthier!” Vaan innostui samalla hetkellä.
Fran ehti juuri ja juuri nousta pöydästä, kun Penelo oli jo kapsahtanut hänen kaulaansa. Tyttö halasi häntä lujasti. Viera vastasi halaukseen yhtä lämpimästi, oli vaikea uskoa, että he todella tapasivat nyt. Edellisestä kerrasta oli kulunut niin pitkä aika, eivätkä he olleet silloin ehtineet sanoa kunnolla hyvästejä.
”Milloin te tänne ehditte?” Penelo kysyi, kun oli vihdoin irrottautunut Franista.
”Luulisin, että muutama tunti sitten. Aika meni kovin nopeasti, kun Filo piti meille seuraa”, viera vastasi.
Penelo vilkaisi Filon suuntaan. ”Sinun pitäisi olla jo nukkumassa.”
”En voinut jättää vieraita yksin”, tyttö protestoi, mutta livahti toiseen makuuhuoneista.
”Missä Kytes on?” Fran kysäisi. Hän muistinsa mukaan poika oli lähes samanikäinen Filon kanssa. Ei kai tämä juoksennellut pitkin katuja öiseen aikaan?
”Migelo otti hänet mukaansa kauppamatkalle. He palaavat parin päivän kuluttua”, Penelo kertoi. ”Jos olette täällä vielä silloin, tapaatte hänet. Kuinka kauan aiotte viipyä?”
”En tiedä vielä”, Fran vastasi.
”Sen aikaa kuin asiat vievät”, Balthier pisti väliin.
”Millä asioilla te sitten olette täällä?” Vaan halusi tietää.
”Kaikki aikanaan”, piraatti naurahti.
Balthier ei maininnut sanaakaan Glabadosin kätköstä koko illan aikana. Frania miehen käytös ihmetytti, mutta hän ei puuttunut siihen. Oli piraatin päätös, milloin asiasta kerrottaisiin, sillä tämä oli tehnyt kaiken tutkimuksen ja taustatyön. Viera oli kuitenkin kuvitellut, että mies suorastaan paloi halusta päästä kertomaan Vaanille tiedoistaan. Sen sijaan tämä pysytteli salamyhkäisenä ja ryhtyi kyselemään Vaanin asioista aina, kun keskustelu uhkasi siirtyä piraattien suunnitelmiin.
Vaanin ja Penelon elämä oli ollut hyvin tasaista jo useamman kuukauden. Penelo työskenteli Sandseassa viitenä päivänä viikossa. Tyttö sanoi pitävänsä työstään ilmoitustaulun hoitajana ja Tomajista pomona, mutta tarjoilemista hän ei rakastanut. Se oli jotain, mitä pystyi tekemään, mutta hän ei halunnut olla loppuikäänsä tarjoilija. Humaltuneiden miesten käytös ei ollut hänen mieleensä.
”Tämä Tomaj, hänen nimensä kuulostaa tutulta”, Balthier huomautti.
”Hän omistaa Sandsean, sekä ravintolan että majatalon”, Penelo tiesi kertoa.
”Ja hän on joskus puuhastellut ilmalaivamekaniikan parissa”, Vaan lisäsi. ”Siis ennen kuin muutti Dalmascaan. En ole varma, mutta luulen, että hän on alun perin bhujerbalainen.”
”Miksi hän on vaihtanut alaa?” Balthier kummasteli.
Fran mietti samaa. Ilmalaivat olivat varma bisnes, sillä niitä riitti ja huollettavaa oli aina. Nono oli ollut Balthierilla töissä jo pari vuotta eivätkä työt loppuneet kesken. Varsinkin nyt uurastamista oli jatkuvasti, kun piraatit olivat joutuneet lentelemään Potilla. Strahl oli parempikuntoinen, mutta sitäkin sai rassata. Lisäksi Nono jaksoi kehittää tytön ominaisuuksia, jos ylimääräistä aikaa jäi.
Ravintola- ja majataloala taas vaikutti epävarmalta. Kyllä ihmiset tarvitsivat ruokaa ja juomaa sekä matkustaessaan katon päänsä päälle, mutta silti ravintoloita syntyi koko ajan uusia ja osa vanhoista kuoli pois. Lisäksi humaltuneilla oli tapana tapella ja siinä sivussa hajottaa paikkoja, sen viera oli oppinut saavuttuaan ensimmäisen kerran Whitecapeen, Balfonheimin kuuluisimpaan kapakkaan.
Vaan ja Penelo eivät tienneet, mikä oli saanut Tomajin vaihtamaan alaa. Toisaalta asia ei edes kuulunut kuin miehelle itselleen. Balthier vain pudisteli päätään ja totesi, että tämän täytyi olla hullu. Kuka nyt olisi vaihtanut ilmalaivojen rassauksen kännisten äijiä palvelemiseen?
”No, Vaan, mitä sinä olet puuhannut? Joko olet hankkinut oman ilmalaivasi?” piraatti vaihtoi lopulta puheenaihetta. Vaanin olkapäät lysähtivät.
”En vielä. Ne ovat kamalan kalliita”, tämä vastasi.
”Ashe olisi varmaan ostanut hänelle sellaisen, mutta me emme halua jäädä kiitollisuudenvelkaan enää yhtään enempää”, Penelo totesi ja heilautti kättä ympärilleen. Niin, Ashen avulla nuoret olivat tosiaan saaneet ensimmäisen asuntonsa.
”Minä olen haalinut rahaa suorittamalla Centurion klaanin merkkejä”, Vaan kertoi.
”Vaan ravaa nykyisin ympäri läntistä ja itäistä aavikkoa tappamassa kaiken maailman hirviöitä”, Penelo täydensi. ”Osa on vienyt hänet jopa Nam-Yensalle asti.”
”Sinulla näyttää olevan jotain yhteistä klopin kanssa, Fran”, Balthier naurahti.
”Totisesti”, viera hymähti ja ryhtyi kertomaan myös omista metsästyskokemuksistaan.
Ilta venähti pitkäksi. Vaikka Fran ja Penelo olivat kirjoitelleet toisilleen, paljon asioita oli jäänyt sanomatta ja tapahtumia kertomatta. Kirjeet eivät vastanneet tosielämän kohtaamista, joten sanottavaa tuntui olevan loputtomasti.
Joskus aamuyöllä Penelo sijasi piraattikaksikolle vuoteen omaan sänkyynsä ja meni itse Kytesin sänkyyn nukkumaan. Fran ja Balthier ahtautuivat kapeaan vuoteeseen, johon juuri ja juuri edes mahtui kaksi henkilöä. Viera kuitenkin myönsi itselleen olevansa hämmästynyt, kun Penelo ei nukkunutkaan Vaanin vieressä. Hän tiesi varsin hyvin tytön tunteista poikaa kohtaan, joten hän oli olettanut, että nämä olisivat ottaneet askeleen eteenpäin yhteisen asunnon myötä.
~o~
Kun kaikki olivat saaneet itsensä aamulla ylös ja päässeet juuri istumaan pöydän ääreen, ovelta kuului koputus. Filo ryntäsi portaat alas ja päästi tulijan sisälle – tällä kertaa ilman napinoita. Nono lennähti ylös kädessään pala paperia.
”Kupo! Montblanc pyysi tuomaan tämän Vaanille”, moogle ilmoitti ja laski paperin pöydälle. Paperille oli piirretty kuva jonkinlaisesta suuresta linnusta ja ylälaidassa luki ’Belito’.
Ilmoittaja: Montblanc
Ilmoittajan sijainti: Rabanastre / Centurion klaanin päämaja
Merkin tiedot: Belito-nimisen olennon kerrotaan vaeltavan Nam-Yensan hiekkamerillä ja hyökkäilevän metsästäjien kimppuun. Jo moni klaanin jäsen on loukkaantunut, kaksi on kadonnut ja yksi kuollut. Viimeksi Belito on nähty Nam-Yensan alueella, jonne pääsee ainoastaan Zertinan luolaston kautta.
Palkkio: 5000 gilliä
”5000 gilliä!” Vaan huudahti. ”Voit kertoa Montblancille, että minä hoidan tämän.”
”Minä kerron, kupo”, Nono vastasi. ”Montblanc sanoi sinulle terveisiä, Fran, popo.”
”Kiitokset”, Fran vastasi ja nappasi paperin pöydältä. ”Vaan, pahastutko, jos tulen mukaasi? Tämä kiinnostaa minuakin.”
Vaanin ilme kertoi, että poika oli kahden vaiheilla. Kun merkistä oli luvassa tuollainen palkkio, oli helppo olettaa, että sen nappaaminen yksin ei ollut helppo tehtävä. Lisäksi monelle oli jo käynyt huonosti. Toisaalta poika varmasti halusi pitää rahat itsellään, mutta ei kehdannut sanoa sitä.
”Ei palkkio minua kiinnosta. En vain siedä sitä, että metsästäjien kimppuun käydään”, viera tarkensi. ”Sinä voit pitää rahat, minä tulen vain avuksi.”
”En nyt tiedä, onko se sopivaa. Kyllä sinun pitäisi saada palkkio vaivoistasi”, Vaan mutisi ja hieroi niskaansa.
”Zertinassa on luultavasti paljon Usvaa”, Balthier huomautti. Viera käänsi katseensa mieheen, jonka ilme oli jälleen itsepäinen. Heillä meni hyvin, mutta piraatti oli viime aikoina ollut kummallisen ylisuojelevainen. Aivan kuin tämä olisi vasta tajunnut, että seikkailut saattoivat olla myös vaarallisia ja Franille voisi sattua jotain. Viera arvosti kyllä suojelunhalua, mutta hän ei voinut sietää sitä, että Balthier yritti estää häntä elämästä elämäänsä.
”Se on mahdollista”, viera vastasi mahdollisimman tyynesti. ”Kaikki Usva ei kuitenkaan ole aggressiivista. Vaikka Zertinassa olisi Usvaa, se ei tarkoita, että paikka on vaarallinen. Olemme olleet monissa usvaisissa paikoissa, eikä minulle ole tapahtunut mitään.”
”Olemme olleet myös monissa paikoissa, joissa olet lähes kuollut”, piraatti väitti.
Keittiöön laskeutui hiljaisuus. Vaan ja Penelo tuijottivat toisaalle, kun ilmapiraatti kaksikko tuijotti toisiaan. Fran ymmärsi kyllä Balthierin huolen, mutta hänestä ei ollut vain istumaan kotona. Hän halusi elää ja seikkailla, hän halusi ottaa riskejä. Balthierin, jos kenen, olisi pitänyt ymmärtää vapauden kaipuu.
”Tuota, jos minä pyydän Tomajilta pari päivää vapaata ja tulen mukaan”, Penelo ehdotti hetken kuluttua.
”Penelo!” Vaan huudahti. ”Se voi olla vaarallista!”
”Aivan, siksi tarvitsette minua. Sinä et ehkä ole huomannut, mutta minusta on kehittynyt melkoisen taitava parantavan magian käyttäjä. Lisäksi olen opetellut taistelutanssia”, Penelo kertoi. ”Taistelutanssi on lähitaistelulaji”, tyttö lisäsi, kun muut olivat kääntäneet kummastuneet katseensa tämän suuntaan.
”Hmmm, Vaan, näyttää siltä, että joudut suojelemaan kahta naista. Tarvitsisitko kenties yhden asekäden avuksesi?” Balthier naurahti. Fran oli helpottunut, että tilanne oli lauennut, ennen kuin se oli ehtinyt muuttua riidaksi.
”Kuulostaa loistavalta”, Vaan totesi. ”Nono, sano Montblancille, että lähdemme kaikki.”
”Kupo!” Nono ilmoitti ja lensi ulos asunnosta.
”Minäkin haluan tulla”, Filo totesi mooglen kadottua näkyvistä.
”Ei käy”, Balthier sanoi ensimmäisenä. Fran puisteli päätään, tyttöä ei missään nimessä voinut ottaa mukaan.
”Jonkun pitää jäädä kotiin siltä varalta, että Kytes tulee takaisin. Hänellä ei ole avainta mukana, koska hän hukkaisi sen kuitenkin”, Penelo sanoi.
”Ja sinä olet liian nuori seikkailemaan”, Vaan lisäsi.
”Hmph, kyllä minä vielä teille näytän, mihin minusta on!” Filo kivahti ja marssi portaisiin lentolautansa kanssa.
”Luuletko, että hän tekee jotain uhkarohkeaa?” Fran kysyi Penelolta.
”En usko. Filo on kova tyttö, mutta edes hän ei uskalla lähteä peräämme aavikolle”, Penelo vastasi. Tämän kasvoilla oli kuitenkin huolestunut ilme kuin tämä ei olisi täysin uskonut omia sanojaan.
Aamiaisen jälkeen piraattinelikko ryhtyi valmistautumaan lähtöön. Fran tunsi miellyttävän jännityksen kihelmöivän vatsassaan. Hän oli ollut metsästäjä jo kauan, mutta tällä kertaa tilanteessa oli seikkailun tuntua. Hän oli lähdössä matkaan yhdessä ystäviensä kanssa. Matkan päämäärä oli toki tärkeä, mutta itse matkanteko nousi vieran mielessä merkityksellisemmäksi.
Penelo oli hankkinut aseekseen sauvan, jonka päässä oli kiiltelevä sirppi. Tyttö kertoi kanavoivansa parantavan energian sauvan kautta pystyäkseen käyttämään sitä paremmin. Fran nyökytteli. Vuosikymmeniä sitten hän oli jo oppinut, että parantajan tuli käyttää sauvaa apunaan. Hän ei kuitenkaan ollut maininnut siitä Penelolle, vaan tyttö oli opiskellut itse lisää.
Franilla itsellään ei ollut sauvaa. Hän luotti edelleen jousipyssyynsä, mutta käytti silloin tällöin myös katanaa. Hän tiesi, että myös vahingoittavaa magiaa pystyi parhaiten kanavoimaan sauvan kautta, mutta hän ei vain kokenut sauvaa itselleen sopivaksi aseeksi. Jos hän käytti magiaa, hän laittoi vain aseensa pois ja käytti mieltään ja käsiään kanavoimiseen.
”Ostimme myös Kytesille sauvan”, Vaan kertoi. ”Hän on kovasti kiinnostunut magiasta ja on opiskellut sitä aina tilaisuuden tullen. On vain vaikea löytää opettajaa ja kirjat ovat kalliita.”
”Ne ovat kalliita siksi, ettei aivan jokaisella olisi varaa niihin”, Balthier huomautti. ”Ei varsinkaan pikkulapsilla.”
”Maagin opinnot on toisaalta hyvä aloittaa nuorena”, Fran totesi. ”Vierat aloittavat omansa jo, ennen kuin heidän korvansa ovat kasvaneet täyteen mittaansa. Ihmisten elämä on lyhyempi, joten on vain hyvä, jos on ajoissa liikkeellä.” Tuntuiko hänestä vain siltä vai olivatko hän ja Balthier yhä useammin eri mieltä asioista? Toisaalta se ei haitannut vieraa niin kauan kuin mies ei yrittäisi kahlita häntä kotiin. Pieni väittely ei ollut koskaan pahasta, jos se ei yltänyt riidaksi asti.
Viera varmisti, että hänellä oli molemmat aseet mukana. Lisäksi hän tarkisti matkapakkauksensa ja täytti vesipullon uudestaan. Matkaan saattoi mennä jonkin verran aikaa, varsinkin jos Läntisellä aavikolla riehuisi hiekkamyrsky.
Balthier ja Vaan levittivät kartan pöydälle. Kaikki neljä kumartuivat sen ylle ja jäivät tarkastelemaan sitä.
”Poistumme läntisestä portista ja kuljemme tuon kallion pohjoisreunaa pitkin, kunnes tulemme aukon kohdalle”, Vaan selvitti.
”Sen jälkeen menemme kohti etelää. Ennemmin tai myöhemmin vastaan pitäisi tulla luola”, Balthier totesi. ”Reitti on helppo eikä edes kovin pitkä. Haasteellisempana osuutena näkisin Zertinan läpi kulkemisen. Olenko oikeassa, jos epäilen, ettei sinulla ole karttaa luolastosta, Vaan?”
”Aye. Luolastoa ei ole kartoitettu kokonaan, mutta sen uskotaan kulkevan Ogir-Yensan ja Nam-Yensan alla. Jotkut sanovat, että sitä pitkin pääsee jopa Ozmonen tasangoille”, Vaan kertoi.
”Se on totta”, Fran huomautti. ”Keskellä tasankoja on syvä luola. Kävin siellä kerran, mutta en mennyt kovin pitkälle. Garifit kutsuivat sitä Zertinaksi, mutta vain rohkeimmat heistä olivat uskaltautuneet tutkimaan sitä kunnolla. Sanottiin, että jotkut eivät tulleet koskaan takaisin noilta tutkimusmatkoilta.”
”Kuulostaa varsin lupaavalta”, Balthier tuhahti. ”Mitä tässä sitten enää odotellaan?”
”Aivan! Aletaan painua!” Vaan innostui.
Fran puisteli päätään pojan innostukselle, mutta ei vastustanut. Hän halusi lähteä matkaan. Toki hänkin jo kaipasi lentelyä Strahlilla ja oli utelias Glabadosin kätkön suhteen, mutta kunnon piraatti ei jättänyt seikkailua väliin, kun sellainen koputti häntä olkapäähän. Kätkö oli pysynyt paikoillaan tuhansia vuosia, se ei karkaisi parissa päivässä minnekään.
”Kupo! Montblanc pyysi tuomaan tämän Vaanille”, moogle ilmoitti ja laski paperin pöydälle. Paperille oli piirretty kuva jonkinlaisesta suuresta linnusta ja ylälaidassa luki ’Belito’.
Ilmoittaja: Montblanc
Ilmoittajan sijainti: Rabanastre / Centurion klaanin päämaja
Merkin tiedot: Belito-nimisen olennon kerrotaan vaeltavan Nam-Yensan hiekkamerillä ja hyökkäilevän metsästäjien kimppuun. Jo moni klaanin jäsen on loukkaantunut, kaksi on kadonnut ja yksi kuollut. Viimeksi Belito on nähty Nam-Yensan alueella, jonne pääsee ainoastaan Zertinan luolaston kautta.
Palkkio: 5000 gilliä
”5000 gilliä!” Vaan huudahti. ”Voit kertoa Montblancille, että minä hoidan tämän.”
”Minä kerron, kupo”, Nono vastasi. ”Montblanc sanoi sinulle terveisiä, Fran, popo.”
”Kiitokset”, Fran vastasi ja nappasi paperin pöydältä. ”Vaan, pahastutko, jos tulen mukaasi? Tämä kiinnostaa minuakin.”
Vaanin ilme kertoi, että poika oli kahden vaiheilla. Kun merkistä oli luvassa tuollainen palkkio, oli helppo olettaa, että sen nappaaminen yksin ei ollut helppo tehtävä. Lisäksi monelle oli jo käynyt huonosti. Toisaalta poika varmasti halusi pitää rahat itsellään, mutta ei kehdannut sanoa sitä.
”Ei palkkio minua kiinnosta. En vain siedä sitä, että metsästäjien kimppuun käydään”, viera tarkensi. ”Sinä voit pitää rahat, minä tulen vain avuksi.”
”En nyt tiedä, onko se sopivaa. Kyllä sinun pitäisi saada palkkio vaivoistasi”, Vaan mutisi ja hieroi niskaansa.
”Zertinassa on luultavasti paljon Usvaa”, Balthier huomautti. Viera käänsi katseensa mieheen, jonka ilme oli jälleen itsepäinen. Heillä meni hyvin, mutta piraatti oli viime aikoina ollut kummallisen ylisuojelevainen. Aivan kuin tämä olisi vasta tajunnut, että seikkailut saattoivat olla myös vaarallisia ja Franille voisi sattua jotain. Viera arvosti kyllä suojelunhalua, mutta hän ei voinut sietää sitä, että Balthier yritti estää häntä elämästä elämäänsä.
”Se on mahdollista”, viera vastasi mahdollisimman tyynesti. ”Kaikki Usva ei kuitenkaan ole aggressiivista. Vaikka Zertinassa olisi Usvaa, se ei tarkoita, että paikka on vaarallinen. Olemme olleet monissa usvaisissa paikoissa, eikä minulle ole tapahtunut mitään.”
”Olemme olleet myös monissa paikoissa, joissa olet lähes kuollut”, piraatti väitti.
Keittiöön laskeutui hiljaisuus. Vaan ja Penelo tuijottivat toisaalle, kun ilmapiraatti kaksikko tuijotti toisiaan. Fran ymmärsi kyllä Balthierin huolen, mutta hänestä ei ollut vain istumaan kotona. Hän halusi elää ja seikkailla, hän halusi ottaa riskejä. Balthierin, jos kenen, olisi pitänyt ymmärtää vapauden kaipuu.
”Tuota, jos minä pyydän Tomajilta pari päivää vapaata ja tulen mukaan”, Penelo ehdotti hetken kuluttua.
”Penelo!” Vaan huudahti. ”Se voi olla vaarallista!”
”Aivan, siksi tarvitsette minua. Sinä et ehkä ole huomannut, mutta minusta on kehittynyt melkoisen taitava parantavan magian käyttäjä. Lisäksi olen opetellut taistelutanssia”, Penelo kertoi. ”Taistelutanssi on lähitaistelulaji”, tyttö lisäsi, kun muut olivat kääntäneet kummastuneet katseensa tämän suuntaan.
”Hmmm, Vaan, näyttää siltä, että joudut suojelemaan kahta naista. Tarvitsisitko kenties yhden asekäden avuksesi?” Balthier naurahti. Fran oli helpottunut, että tilanne oli lauennut, ennen kuin se oli ehtinyt muuttua riidaksi.
”Kuulostaa loistavalta”, Vaan totesi. ”Nono, sano Montblancille, että lähdemme kaikki.”
”Kupo!” Nono ilmoitti ja lensi ulos asunnosta.
”Minäkin haluan tulla”, Filo totesi mooglen kadottua näkyvistä.
”Ei käy”, Balthier sanoi ensimmäisenä. Fran puisteli päätään, tyttöä ei missään nimessä voinut ottaa mukaan.
”Jonkun pitää jäädä kotiin siltä varalta, että Kytes tulee takaisin. Hänellä ei ole avainta mukana, koska hän hukkaisi sen kuitenkin”, Penelo sanoi.
”Ja sinä olet liian nuori seikkailemaan”, Vaan lisäsi.
”Hmph, kyllä minä vielä teille näytän, mihin minusta on!” Filo kivahti ja marssi portaisiin lentolautansa kanssa.
”Luuletko, että hän tekee jotain uhkarohkeaa?” Fran kysyi Penelolta.
”En usko. Filo on kova tyttö, mutta edes hän ei uskalla lähteä peräämme aavikolle”, Penelo vastasi. Tämän kasvoilla oli kuitenkin huolestunut ilme kuin tämä ei olisi täysin uskonut omia sanojaan.
Aamiaisen jälkeen piraattinelikko ryhtyi valmistautumaan lähtöön. Fran tunsi miellyttävän jännityksen kihelmöivän vatsassaan. Hän oli ollut metsästäjä jo kauan, mutta tällä kertaa tilanteessa oli seikkailun tuntua. Hän oli lähdössä matkaan yhdessä ystäviensä kanssa. Matkan päämäärä oli toki tärkeä, mutta itse matkanteko nousi vieran mielessä merkityksellisemmäksi.
Penelo oli hankkinut aseekseen sauvan, jonka päässä oli kiiltelevä sirppi. Tyttö kertoi kanavoivansa parantavan energian sauvan kautta pystyäkseen käyttämään sitä paremmin. Fran nyökytteli. Vuosikymmeniä sitten hän oli jo oppinut, että parantajan tuli käyttää sauvaa apunaan. Hän ei kuitenkaan ollut maininnut siitä Penelolle, vaan tyttö oli opiskellut itse lisää.
Franilla itsellään ei ollut sauvaa. Hän luotti edelleen jousipyssyynsä, mutta käytti silloin tällöin myös katanaa. Hän tiesi, että myös vahingoittavaa magiaa pystyi parhaiten kanavoimaan sauvan kautta, mutta hän ei vain kokenut sauvaa itselleen sopivaksi aseeksi. Jos hän käytti magiaa, hän laittoi vain aseensa pois ja käytti mieltään ja käsiään kanavoimiseen.
”Ostimme myös Kytesille sauvan”, Vaan kertoi. ”Hän on kovasti kiinnostunut magiasta ja on opiskellut sitä aina tilaisuuden tullen. On vain vaikea löytää opettajaa ja kirjat ovat kalliita.”
”Ne ovat kalliita siksi, ettei aivan jokaisella olisi varaa niihin”, Balthier huomautti. ”Ei varsinkaan pikkulapsilla.”
”Maagin opinnot on toisaalta hyvä aloittaa nuorena”, Fran totesi. ”Vierat aloittavat omansa jo, ennen kuin heidän korvansa ovat kasvaneet täyteen mittaansa. Ihmisten elämä on lyhyempi, joten on vain hyvä, jos on ajoissa liikkeellä.” Tuntuiko hänestä vain siltä vai olivatko hän ja Balthier yhä useammin eri mieltä asioista? Toisaalta se ei haitannut vieraa niin kauan kuin mies ei yrittäisi kahlita häntä kotiin. Pieni väittely ei ollut koskaan pahasta, jos se ei yltänyt riidaksi asti.
Viera varmisti, että hänellä oli molemmat aseet mukana. Lisäksi hän tarkisti matkapakkauksensa ja täytti vesipullon uudestaan. Matkaan saattoi mennä jonkin verran aikaa, varsinkin jos Läntisellä aavikolla riehuisi hiekkamyrsky.
Balthier ja Vaan levittivät kartan pöydälle. Kaikki neljä kumartuivat sen ylle ja jäivät tarkastelemaan sitä.
”Poistumme läntisestä portista ja kuljemme tuon kallion pohjoisreunaa pitkin, kunnes tulemme aukon kohdalle”, Vaan selvitti.
”Sen jälkeen menemme kohti etelää. Ennemmin tai myöhemmin vastaan pitäisi tulla luola”, Balthier totesi. ”Reitti on helppo eikä edes kovin pitkä. Haasteellisempana osuutena näkisin Zertinan läpi kulkemisen. Olenko oikeassa, jos epäilen, ettei sinulla ole karttaa luolastosta, Vaan?”
”Aye. Luolastoa ei ole kartoitettu kokonaan, mutta sen uskotaan kulkevan Ogir-Yensan ja Nam-Yensan alla. Jotkut sanovat, että sitä pitkin pääsee jopa Ozmonen tasangoille”, Vaan kertoi.
”Se on totta”, Fran huomautti. ”Keskellä tasankoja on syvä luola. Kävin siellä kerran, mutta en mennyt kovin pitkälle. Garifit kutsuivat sitä Zertinaksi, mutta vain rohkeimmat heistä olivat uskaltautuneet tutkimaan sitä kunnolla. Sanottiin, että jotkut eivät tulleet koskaan takaisin noilta tutkimusmatkoilta.”
”Kuulostaa varsin lupaavalta”, Balthier tuhahti. ”Mitä tässä sitten enää odotellaan?”
”Aivan! Aletaan painua!” Vaan innostui.
Fran puisteli päätään pojan innostukselle, mutta ei vastustanut. Hän halusi lähteä matkaan. Toki hänkin jo kaipasi lentelyä Strahlilla ja oli utelias Glabadosin kätkön suhteen, mutta kunnon piraatti ei jättänyt seikkailua väliin, kun sellainen koputti häntä olkapäähän. Kätkö oli pysynyt paikoillaan tuhansia vuosia, se ei karkaisi parissa päivässä minnekään.
Ei kommentteja
Kiitos palautteestasi!