Ficcikirjasto

Läntisen aavikon paahtavan kuumuuden jälkeen oli suoranainen helpotus päästä Zertinan luolastoon. Luolissa oli hämärää, vaikka pienistä aukoista pääsikin ohut kaistale valoa sisälle. Usvaa ei näkynyt, mutta se ei tarkoittanut, ettei sitä ollut. Määrän täytyi joka tapauksessa olla vähäinen, koska sitä ei voinut erottaa ihmissilmällä. Toisaalta sekään ei taannut, ettei Usvasta voisi olla vaaraa.

Balthier muistutti itseään, että Franin saamat kohtaukset olivat kahdesti johtuneet nethisiiteistä. Oikeastaan voitiin sanoa, että kaikki kolme kertaa olivat olleet kyseisten murikoiden syytä, sillä mitä muutakaan Aurinkokrist oli ollut kuin jättimäinen nethisiitti? Luolastossa ei tiettävästi ollut mitään tavallisia kiviä kummempia, joten huoleen ei olisi pitänyt olla syytä. Usva itsessään ei näyttänyt olevan erityisen vaarallista Franille; sen sijaan Usvan ja nethisiittien yhdistelmä saattoi olla tappava.

”5000 gilliä, sillä tekee jo ihmeitä”, Vaan naureskeli. Klopin ääni kajahti seinistä, luolastossa kaikui erittäin herkästi. Balthier pani merkille, että Fran luimisteli korviaan. Hän tiedosti seuraavansa vieran liikkeitä turhan tarkasti. Tämä oli osannut ennenkin huolehtia itsestään, oli osannut vuosikymmeniä, ennen kuin he edes tapasivat. Balthierin oli lopetettava jatkuva murehtiminen, sellainen ei kuulunut hänen luonteeseensa.

”Mutta ei sillä taida ilmalaivaa saada”, Penelo huomautti. Vaanin hartiat lysähtivät.
”Miksi niiden pitää olla niin kalliita? Saan säästä loppuelämäni…” kloppi valitti. ”Balthier, miten sinulla oli varaa Strahliin?”
”Pelastin sen romuttamolta”, piraatti vastasi. ”Ei Archadian armeijassa niin paljon tienata, että sillä rahalla ilmalaivoja osteltaisi, ainakaan ilman lainaa.”
”Minä en saa sitäkään”, Vaan huoahti. ”Pankkiiri sanoi minun elävän liian epävarmaa elämää.”
”Olisitkin ollut ensimmäinen lainaa nostava piraatti, jos olisit saanut hänet suostuteltua”, Balthier totesi.

Ilmapiraatti oli tehnyt päätöksensä. Hän ei tarvinnut Potia mihinkään, mutta Vaanille romusta saattoi olla hyötyä. Balthier olisi toki voinut pyytää klopilta rahaa ilmalaivan irvikuvasta, silti hän oli päättänyt lahjoittaa sen. Kun Vaanilla oli säästönsä ja Pot, tämä saattaisi pystyä hankkimaan jotain likimain kunnollista.

Balthierilla ei ollut tapana harrastaa hyväntekeväisyyttä, mutta kenties Vaan tarvitsisi vielä vähän potkimista eteenpäin. Ja olihan kloppi sentään huolehtinut Strahlista hyvän tovin, kaipa tämä oli pienen korvauksen ansainnut.

Pian Balthier pääsisi taas lentämään taivaalle tytöllään. Hän ei olisi malttanut odottaa, mutta ei Strahl toisaalta mihinkään karannut. Pieni seikkailu teki terää, valmisti tulevaa varten ja herätti hyvin kohmeesta. Balthier ei laskenut Sarahin pelastusretkeä varsinaiseksi seikkailuksi, sillä hän oli lähtenyt matkaan siksi, että niin kuului tehdä. Hänellä ei ollut tuolloin ollut vaihtoehtoja. Nyt hän oli voinut tehdä valinnan eikä paniikki kuristanut kurkkua… kunhan hän ei vain alkanut huolehtia liikaa Franista. Viera kuitenkin näytti pärjäävän hyvin siihen nähden, ettei tämä pitänyt luolastoista, kaivoksista tai mistään paikoista, joissa oli liikaa maata korvien ja taivaan välissä.

”Vielä tulee vastaan sellainen merkki, joka tekee minusta rikkaan”, Vaan ilmoitti. ”Sitten ostan ilmalaivan.”
”Tai kenties löydät aarteen”, Balthier ehdotti.
”Se olisi hienoa. Voisimme muuttaa alakaupungista jonnekin parempaan paikkaan”, Penelo huokaisi. ”Se teidän ullakkohuoneistonne kuulostaa romanttiselta.”

Balthier vilkaisi tyttöä, jolla oli haaveileva ilme kasvoillaan. Romanttiselta? Hän ei ollut koskaan ajatellut niin. Huoneisto sattui olemaan halpa ja riittävän kokoinen kahdelle, he eivät tarvinneet enempää. Pitikö Frankin kenties asuntoa romanttisena? Ajatteliko viera samalla tavalla? Tämä ei koskaan näyttänyt odottavan kukkia tai muuta vastaavia hömpötyksiä, joiden perään naiset yleensä kyselivät.

”Me voimme asua ilmalaivassa”, Vaan tuhahti. ”Balthier ja Fran asuivat pitkään niin.”
”Se ei ole kaikkein käytännöllisin ratkaisu”, Balthier sanoi. Ilmalaiva kävi äkkiä ahtaaksi, jos siellä vietti kaiken aikansa. Varsinkin sen jälkeen, kun Nono oli liittynyt miehistöön, Strahlin seinät olivat alkaneet tulla vastaan. ”Ei ainakaan, jos teitä on neljä.”
”Neljä?” Vaan toisti.
”Emme me ota Filoa ja Kytesia mukaan”, Penelo huomautti. ”He pärjäävät kyllä sillä välin, kun me seikkailemme. Migelo huolehtii heistä kyllä ja he osaavat tulla myös toimeen omillaan.”

Balthier ei sanonut mitään. Hän tiesi, että sotaorvot olivat pärjänneet ilman vanhempia ja elättäneet itsensä sillä, minkä olivat saaneet varastettua. Silti hänestä yhdenkään lapsen ei olisi pitänyt joutua elämään niin. Toisaalta myös Vaan ja Penelo olivat edelleen kakaroita, joita ei voinut velvoittaa uhraamaan elämäänsä toisten penskojen puolesta. Piraatti päätti olla puuttumatta asiaan, sillä mistäpä hän tiesi, miten hyvin Migelo lapsista myöhemmin huolehtisi.

Matka Zertinan luolaston halki oli mielenkiintoinen. Se ei ollut samanlainen kaivos kuin Henne tai Lhusu. Luolista näki, että ne olivat luonnon muodostamia. Piraatti pohti, mistä paikka oli saanut pelottavan maineensa, sillä hän ei havainnut mitään erityistä. Tosin saattoi olla, että tämänkin paikan syövereissä piileskeli jättimäinen lohikäärme tai ehkä täällä oli ollut Esper. Sellaiset olennot olivat omiaan pelottamaan seikkailijoita. Lisäksi kukaan ei tiennyt, mitä tapahtui Esperin haastajalle, jos tämä hävisi taistonsa. Vaikkei taistelu ollut fyysinen, oli mahdollista, että häviämiseen kuoli. Espereillä oli varmasti keinonsa murskata epävarma ihminen.

Luolasto näytti olevan myös mutkikas ja polveileva. Välillä joukko joutui palaamaan taaksepäin törmätessään umpikujaan tai syvään rotkoon, jonka pohjaa ei hämärässä pystynyt erottamaan. Ei ollut ihme, jos jotkut luolastoa tutkineista seikkailijoista oli yksinkertaisesti eksynyt ja jäänyt harhailemaan pitkin käytäviä, kunnes he olivat kuolleet nälkään ja janoon.

Balthier pyrki pitämään käännöksistä kirjaa mielessään, mutta hän ei ollut enää täysin varma, olivatko he kulkeneet jonkin käytävän kautta. Eksymisestä hän ei varsinaisesti ollut huolissaan. Fran pystyi haistamaan raittiimman ilman, joten tie ulos löytyisi aina. Oli kokonaan toinen juttu, mihin he sillä tavoin päätyisivät, mutta maan pinnalla pystyi kuitenkin suunnistamaan. Tavalla tai toisella he löytäisivät vielä Rabanastreen takaisin. Ensin oli kuitenkin löydettävä Vaanin jahtaama merkki.

Monien mutkien jälkeen käytävä lähti nousemaan ylöspäin. Penelo huomautti lisääntyvästä valosta ensimmäisenä, mutta myös Balthier pani sen merkille. Ilta ei ollut vielä ehtinyt laskeutua, sillä auringonvalo sokaisi matkalaiset hetkiseksi, kun he astuivat ulos luolastosta.

Kun Balthier kykeni taas näkemään, hän arveli joukon saapuneen oikeaan paikkaan. Heidän edessään kohosi suuri öljytorni, samanlainen, joita he olivat nähneet edellisellä reissullaan alueelle. Tornin puoliväliin pääsi portaita pitkin, siellä kiersi käytävä tornin ympäri. Käytävä yhdistyi sillalla toisiin torneihin. Kyllä, he olivat saapuneet Nam-Yensan hiekkamerelle.

Samassa piraatti muisti jotain epämiellyttävää. Hiekkameri ei ollut ihmisten aluetta, se kuului urutan-yensoille, noille viheliäisille olennoille, jotka ratsastivat kallokalojen selässä pitkin hiekkadyynejä. Balthier ei halunnut tehdä niiden kanssa lähempää tuttavuutta, joten hän toivoi, ettei heidän vierailunsa herättäisi liikaa huomiota. Beliton oli paras olla hiljaista sorttia. Yleensä isot linnut vain tapasivat pitää melkoista meteliä.

”Oliko ilmoituksessa tarkempaa tietoa siitä, missä olento on viimeksi nähty?” Fran tiedusteli Vaanilta. Kloppi puisteli päätään.
”Vain, että se on nähty viimeksi tällä alueella.”
”Jos nousemme torniin, näemme laajemmalle”, Penelo ehdotti.

Kukaan ei vastustanut ajatusta, joten joukko kipusi portaita pitkin tornia kiertävälle käytävälle. Tämä alue Nam-Yensasta oli poikkeuksellinen, sillä se sijaitsi suurien kallioiden keskellä. Torneja näytti olevan vain muutama ja niiden alapuolella hiekkameri velloi valtoimenaan. Se katosi kallioiden väliin kuin joki. Balthier ei ollut koskaan astunut hiekkamereen eikä aikonut astua nytkään. Hänellä oli vahva epäilys siitä, että se veti ihmisen sisuksiinsa. Urutan-yensatkaan eivät juoksennelleet hiekalla vaan käyttivät tosiaan kallokaloja ratsuinaan.

Ystävykset etenivät siltoja pitkin tornilta toiselle, mutta mitään erityistä ei näkynyt. Maisema oli yksioikoinen, samanlainen kuin se oli ollut vajaa vuosi sitten, kun he olivat matkanneet kuningas Raithwallin haudalle.

”Saimmepas sinut vihdoin esiin. Yöperhonen ei voi vastustaa liekkiä. Nyt sinä palat!” joku karjaisi yllättäen. Ääni kantautui tornin toiselta puolelta, joten piraattinelikko kiirehti askeliaan ja kiersi käytävää pitkin lähemmäs seuraavaa siltaa. Heihin selin seisoi bangaa, joka tuijotti neljän muun bangaan joukkoa. Balthierin huomio ei kuitenkaan kiinnittynyt huutelijaan, vaan nelikkoon, joka näytti huolestuttavan tutulta.

”Eipä olla nähty aikoihin, Balthier! Olen tappanut aikaa kiusaamalla metsästäjiä. Annoit minun odottaa kauan. Aloin jo ajatella, ettet välitä”, Ba’Gamnan ilmoitti ja heilutteli asettaan uhkaavasti. Selin seisonut bangaa vilkaisi pikaisesti taakseen, mutta kääntyi uudestaan tuijottamaan palkkionmetsästäjän joukkoa.

”Näytät jokseenkin huolten murtamalta. Eikö hiekkakuopan liskoista ole sinulle tarpeeksi seuraa?” Balthier puuskahti. Hän oli odottanut mielenkiintoista metsästysretkeä, ei sitä, että joutui itse metsästettäväksi. Kuinka monta kertaa hän oli jo paennut palkkionmetsästäjää? Ehkä oli aika tasata tilit lopullisesti. Hän oli kyllästynyt juoksemaan karkuun bangaajoukkoa, mutta toisaalta hän ei olisi halunnut taistella näitä vastaankaan. Hän ei ollut tehnyt näille kerrassaan mitään.

”Minun miekkani vaatii vastustajaltaan liukkaampaa kieltä pysyäkseen terävänä”, Ba’Gamnan jyrähti. ”Tosin kielesi ei enää ole kovin liukas, kun olen pudottanut pääsi hartioiltasi.”
”Keisarikunta ei enää jahtaa Balthieria, jätä hänet rauhaan!” Penelo kivahti.
”Ah, kyyhkynen on lentänyt takaisin herransa luokse, kuinka suloista”, palkkionmetsästäjä nauroi. ”Sääli, että yhteiselonne jää kovin lyhyeksi. Ja ei, minua ei kiinnosta pätkääkään, mitä Keisarikunta touhuaa, tämä on henkilökohtaista.”
”Mitä minä olen ikinä tehnyt sinulle?” Balthier ärähti. Hänellä oli kumma tunne, että hän oli joutunut esittämään saman kysymyksen usealle henkilölle viimeisten viikkojen aikana.
”Juossut karkuun… pelkuri!” yksi palkkionmetsästäjän tovereista huudahti.
”En käyttäisi aivan tuota ilmaisua. Ikävien tilanteiden välttelijä on huomattavasti sopivampi”, Balthier huomautti.
”Välttely loppuu tähän!” Ba’Gamnan huusi. Ilmaa leikkasi korvia vihlova ääni, kun bangaa käynnisti aseensa terän. Balthier oli jo monesti ajatellut, ettei halunnut tehdä terän kanssa lähempää tuttavuutta, ja oli edelleen samaa mieltä.

”Pysy erossa Balthierista!” Vaan karjui ja veti miekkansa esille. Myös Penelo ja Fran tarttuivat aseisiinsa, kun bangaajoukko lähestyi. Viides, tuntematon bangaa valmistautui puolustamaan. Balthier ei tiennyt, kuka tämä oli, mutta oli pääteltävissä, ettei tämä ainakaan kuulunut Ba’Gamnanin joukkoon.

”Penelo, suojaa Vaania ja Frania”, piraatti kehotti tyttöä, joka heilutteli sauvansa sirppiä. Mies kohotti aseensa ja tähtäsi. Taistelu voitiin hoitaa nopeasti, jos hän osuisi. Bangailla oli paksu nahka, mutta ei se sentään luodinkestävä ollut.

Vaan ja Fran ottivat yhteen kahden bangaan kanssa. Tuntematon heppu liittyi kaksikon rinnalle, mutta Ba’Gamnan itse pyrki edelleen lähemmäs. Balthier painoi liipaisimen pohjaan. Ase hänen kädessään nytkähti, kun luoti lähti liikkeelle. Ammus raapaisi Ba’Gamnanin käsivartta ja sai bangaan karjaisemaan, mutta tämä ei pysähtynyt. Piraatti ryhtyi kiireesti lataamaan asettaan uudestaan. Tilanne ei vaikuttanut hyvältä. Hänellä ei ollut lähitaisteluasetta, ja Ba’Gamnan näytti pyrkivän suoraan nenän alle.

Balthier ehti juuri ladata aseensa, kun bangaa pääsi lähelle. Mies valmistautui ampumaan, muttei ehtinyt, kun Ba’Gamnan oli jo kohottanut oman aseensa huitaistakseen sillä piraattia. Balthier päästi Fomalhautin putoamaan ja tarttui molemmin käsin Ba’Gamnanin teräpäisen keihään varteen.

Bangaa karjaisi ja yritti ravistaa piraatin irti aseestaan. Balthier ei kuitenkaan suostunut irrottamaan otettaan vaan yritti työntää arkkivihollistaan kohti tasanteen reunaa.
”Tämä on naurettavaa, Ba’Gamnan. Voisit painua jahtaamaan helpompia saaliita”, piraatti huomautti. Hän puri hampaansa yhteen ja työnsi kaikin voimin. Valitettavasti bangaalla tuntui olevan enemmän lihasmassaa.
”Sehän ei olisi ollenkaan hauskaa, vai olisiko, Balthier?” liskomies nauroi. Bangaa töytäisi keihästään, jolloin piraatin ote kirposi ja hän lennähti selälleen.

Käsivartta vihlaisi ilkeästi, mutta Balthier nousi jaloilleen ja yritti työntää kivun syrjään. Hän oli selvinnyt niin uskomattomista asioista, että yksi palkkionmetsästäjä ei häntä tappaisi. Ba’Gamnan saattoi olla häntä vahvempi, mutta hän oli taatusti tuota haisevaa liskoa nopeampi.

Piraatti kyyristyi ja ryntäsi eteenpäin. Hän paiskasi itsensä Ba’Gamnanin keskivartaloa vasten ja kiersi käsivartensa tämän vyötärön ympärille. Liskomies haisi pinttyneeltä lialta ja hieltä. Balthier yritti työntää epämiellyttävän hajun mielestään ja keskittyi työntämään karjuvaa liskoa taaksepäin. Ba’Gamnanin selkä pamahti vasten tasanteen kaidetta, ja liike pysähtyi.

Balthier suoristautui niin nopeasti kuin pystyi ja tähtäsi oikean suoran bangaan leukaan. Liskomies päästi oman aseensa putoamaan ja tarttui kourallaan piraatin nyrkkiin, ennen kuin tämä ehti lyödä uudestaan. Välittämättä kivusta toisessa kädessään Balthier suuntasi seuraavan iskun liskon vatsaan.

Ba’Gamnan taipui kaksinkerroin ja päästi otteensa Balthierin nyrkistä. Piraatti pamautti bangaata uudestaan leukaan. Hänen rystysiään särki, mutta hän ei aikonut hävitä tätä taistelua. Bangaa pyörähti ympäri ja huitaisi piraattia hännällään. Se iskeytyi kipeästi Balthierin jalkoihin ja sai miehen horjahtamaan.

Kun Ba’Gamnan kääntyi uudestaan ympäri ja lähti tulemaan Balthieria kohti, piraatti väisti nopeasti ja kiersi liskon selän taakse. Samassa hän tajusi joutuneensa bangaan ja kaiteen väliin. Asetelma ei vaikuttanut erityisen lupaavalta.

Bangaa päästi turhautuneen karjaisun joutuessaan kääntymään taas kerran. Tämän ilme oli paljon ärtyneempi kuin aiemmin. Ilmeisesti Ba’Gamnan oli kuvitellut hoitelevansa Balthierin pois päiviltä huomattavasti nopeammin.

Lisko ryntäsi kohti piraattia. Balthierille ei jäänyt juuri aikaa miettiä. Hän odotti paikoillaan, kunnes Ba’Gamnan oli aivan hänen lähellään. Viime hetkellä hän väisti sivulle, ja bangaa törmäsi kaiteeseen. Balthier kiersi tämän taakse ja tarttui tätä jaloista. Palkkionmetsästäjä oli yllättävän painava, mutta piraatti kokosi voimansa ja nosti. Bangaa raivosi ja yritti pidellä kiinni kaiteesta. Lopulta tämän ote kuitenkin petti, ja Balthier sai kammettua tämän kaiteen ylitse.

”Ba’Gamnan!” yksi palkkionmetsästäjän tovereista huudahti, kun joukon johtaja putosi hiekkamereen.

Balthierin hämmästykseksi kaikki kolme jäljellä olevaa bangaata laskivat aseensa. Nämä tuijottelivat hetken toisiaan ja ryntäsivät sitten pois paikalta. Piraatti jäi katsomaan kolmikon perään, muttei tuntenut pienintäkään halua yrittää jahdata näitä. Vaikutti melkein siltä kuin nämä olisivat vain totelleet Ba’Gamnania ja tämän pudottua päättäneet unohtaa käskynsä… tai sitten näillä oli kiire pelastaa johtajansa hiekkamerestä, ennen kuin tämä tukehtuisi. Luultavasti nämä olisivat kuitenkin myöhässä, hiekassa ei näkynyt enää jälkeäkään bangaasta.

”Rohkenen sanoa, että Ba’Gamnan on kaivannut kunnon hiekkapesua jo pidemmän aikaa”, Balthier huomautti ja käänsi katseensa ystäviinsä. Ba’Gamnan oli vihdoin mennyttä, hänen ei tarvitsisi enää huolehtia kannoillaan juoksevasta palkkionmetsästäjästä. Nyt hänellä oli yksi ongelma vähemmän, asiat näyttivät joskus jopa selviävän.

”Hän oli se, joka väijyi metsästäjiä. Koko tämän ajan hän on yrittänyt houkutella sinua esiin. En tosin osaa sanoa miksi”, joukon jatkeeksi liittynyt bangaa selvitti. Balthier ei vieläkään tiennyt, miten tämä oli osunut paikalle. Tosin saattoi olla, että Montblanc oli pestannut useamman metsästäjän etsimään Belito-merkkiä… joka ei ilmeisesti ollutkaan ollut se, joka oli häiriköinyt metsästäjiä. Heitä oli huijattu.

Piraatti nojasi selkänsä tasanteen kaiteeseen ja veti syvään henkeä. Hänellä oli tunne, että häntä oli käytetty syöttinä. Toisaalta oli kuitenkin hyvä, että hän oli vihdoin saanut tilaisuuden selvittää välinsä Ba’Gamnanin kanssa. Hän olisi vain paljon mieluummin marssinut taisteluun tietäen, mitä oli tulossa. Hän ei pitänyt tällaisista yllätyksistä.

”Miksi pitkät naamat? Juoni toimi, vai mitä?” bangaa huomautti. Juoni totisesti, heidät oli huijattu olemattoman merkin perään. ”Aa, Montblanc ei kertonut teille, eikö niin? No, jos ette vielä ole panneet paloja paikoilleen, Belito-merkki oli vain sitä varten, että metsästäjien väijyjä ilmestyisi paikalle. Montblanc tiesi, ettemme voineet antaa asian olla, joten kun olimme Vaanin kanssa metsästäneet Tricksterin, moogle laittoi minut etsimään väijyjää. Työni ei tuottanut tulosta, ja mitä kauemmin odotimme, sitä useampi metsästäjä joutui kärsimään.

”Niinpä minä ja Montblanc keskustelimme ja keksimme tämän Belito-merkin houkutellaksemme väijyjän esille. Arvelimme, että merkki sopivan syrjäisessä paikassa toimisi, ja minä painuin edeltä kyttäämään. Ja se toimi. Sillä oli kaiketi jotain tekemistä teidän kanssanne, teissä on jotain… no, joka tapauksessa, se toimi”, bangaa kertoili.
”Varsinainen juoni”, Balthier tuhahti. Jos hän ei olisi tiennyt paremmin, hän olisi väittänyt, että häntä oli tosiaan käytetty syöttinä. Montblanc oli kuitenkin antanut merkin jahdattavaksi Vaanille eikä esimerkiksi Franille. Toisaalta moogle oli varmasti kuullut Nonolta, että myös Balthier oli ollut Rabanastressa. Piraatti ei valitettavasti tuntenut klaanipäällikköä niin hyvin, että olisi osannut sanoa, oliko tämä todella käyttänyt häntä hyväkseen. Nonoltakaan ei auttanut kysyä, moogle taatusti loukkaantuisi moisista epäilyistä.

”Niin tosiaan, huijausmerkki tarkoittaa, ettei ole palkkiotakaan, eli älkää turhaan odottako sellaista”, bangaa ilmoitti.
”Et ole tosissasi, Monid!” Vaan huudahti. ”Kaikki tämä vaiva ja aivan turhaan! Minun on säästettävä ilmalaivaan!”
”Haha, minä vain pilailin, älä nyt hermostu!” Monid nauroi. ”Pitäisi sinun tuntea minut paremmin kaikkien niiden metsästyskeikkojen jälkeen! Montblanc antoi minulle teille tarkoitetun palkkion. Ajattelimme, että se on parasta luovuttaa paikan päällä. Jos tieto huijausmerkistä leviää, se ei tee hyvää bisnekselle. Olkaapa hyvät!” Monid ojensi Vaanille rahapussukan. ”Minä suuntaan takaisin päämajalle, hyviä metsästysretkiä!”

Monidiksi mainittu bangaa heilautti kättään ja lähti samaan suuntaan, jonne Ba’Gamnanin toverit olivat myös kadonneet. Balthier puisteli päätään, mutta Vaan heilutteli rahapussukkaansa tyytyväisenä.

”Jos en tuntisi Montblancia, väittäisin, että hän käytti meitä hyväkseen”, Fran huomautti. Balthier nyökkäsi vieralle. ”Sellainen ei kuitenkaan ole hänen tapaistaan.”
”Aika sattuma silti, että merkki annettiin juuri meille”, piraatti puhahti. ”Tosin täytyy sanoa, ettei Ba’Gamnanilla ole kaikki ilmalaivat aerodomessa. Miksi hän alkoi riehua täällä eikä Balfonheimin lähistöllä? Kuvitteliko hän tosiaan minun muuttaneen Rabanastreen?”
”Ehkä Vaanin puheet ilmapiraatin urasta ovat kantautuneet hänen korviinsa”, Penelo ehdotti. ”Ba’Gamnan saattoi käsittää jotain väärin. Ei olisi ensimmäinen kerta.”

Balthier nyökkäsi tytölle, tämä oli oikeassa. Ba’Gamnanilla oli tunnetusti tapana vetää hätäisiä johtopäätöksiä yksittäisistä tapahtumista. Balthier oli ojentanut nenäliinansa itkevälle Penelolle, kun Vaan oli vangittu, mistä palkkionmetsästäjä oli päätellyt ilmapiraatin tapailevan tyttöä. Ei siis ollut mitenkään epätodennäköistä, että tämäkin tapaus oli seurausta bangaan huonosta päättelykyvystä. Naurettavaa vain oli, että juoni oli jopa toiminut. Toisaalta olihan se toiminut edellisellä kerrallakin…

”Minusta on outoa, että he luovuttivat”, Vaan lisäsi. ”Olisiko meidän pitänyt juosta heidän peräänsä?” Kloppi viittoi suuntaan, johon muut bangaat olivat kadonneet.
”Ei ole viisasta ryntäillä päättömästi erämaassa”, Fran vastasi. ”En usko, että heistä on enää vaivaa. Minusta he vaikuttivat siltä kuin heidät olisi pakotettu mukaan.”
”Luuletko todella?” Balthier kysyi.
”Minusta on aina näyttänyt siltä. Kun me taistelemme yhdessä, näen, että jokainen teistä on sydämellään mukana. Me teemme yhteistyötä, koska olemme toisillemme tärkeitä”, viera selosti. ”Heistä näkee, ettei heillä ole sydän mukana siinä, mitä he tekevät. Heidän katseensa ovat minusta aina näyttäneet alistetuilta.”

Balthier ei tiennyt, mitä sanoa. Hän ei ollut koskaan katsellut Ba’Gamnanin tovereita erityisen tarkasti. Hänellä oli ollut tarpeeksi tekemistä bangaan aseen välttelyssä. Fran saattoi kuitenkin olla oikeassa, eikä piraatti muutenkaan tuntenut halua rynnätä bangaajoukon perään. Hänen puolestaan nämä saisivat painua niin pitkälle kuin kupopähkinä kasvaa.

Pohtiminen ei vienyt tilannetta eteenpäin. Balthier ei oikeastaan edes välittänyt ajatella asiaa enää tarkemmin. Hän oli vain helpottunut. Elämä tuntui järjestyvän pikkuhiljaa, kaikki muuttui paremmaksi, kun kahleet yksi kerrallaan katkesivat. Piraatin katse hakeutui vuorten väliin, missä hiekka velloi. Aurinko oli laskeutumassa vuorten taakse, mutta hiekassa näkyi liikettä.

”Fran?” Balthier tarttui vieraa käsivarresta ja osoitti liikkeen suuntaan. Kaikki kääntyivät katsomaan vuorten väliin.
”Luulen, että meidät on havaittu”, viera vastasi. ”Urutan-yensoja.”
”Meidän on paras häipyä täältä”, Balthier tokaisi.

Kukaan ei vastustanut käskyä. He olivat onnistuneet edellisellä vierailullaan välttämään kohtaamisen urutan-yensojen kanssa, eikä kukaan tuntenut vieläkään halua tutustua noihin hiekkamerien valtiaisiin tarkemmin. Nelikko jätti Nam-Yensan taakseen ja pakeni takaisin Zertinan kaivoksiin, joissa oli jo nyt melkoisen hämärää.

”Pian täällä on täysin pimeää”, Vaan huokaisi. ”Miten me muka löydämme kotiin?”
”Emme löydäkään. Meidän on parempi leiriytyä yöksi”, Penelo vastasi. ”Etsitään sopiva nurkkaus ja jäädään siihen torkkumaan.”
”Hyvä ajatus”, Balthier vastasi. ”Jonkun on paras pitää kuitenkin vahtia. Emme tiedä, mitä kaikkea täällä liikkuu. Minä otan ensimmäisen vahtivuoron.”

Sopiva paikka löytyi varsin pian. Vaan lysähti hiekalle, heivasi kädet päänsä taakse ja sulki silmänsä saman tien. Klopin rentoutumiskykyä ei voinut kuin ihailla. Penelo sentään levitti makuualustan matkapakkauksestaan, ennen kuin asettui pitkälleen.
”Minä voin ottaa seuraavan”, Vaan totesi ja haukotteli leveästi perään. Balthier nyökkäsi klopille.

Päivä oli ollut ilmeisen uuvuttava, sillä pian molemmat nuoret jo nukkuivat. Vaanin kuorsaus kaikui pitkin seiniä, pojan olisi selvästi pitänyt kääntyä kyljelleen.

”Oletko varma, että vahtia tarvitaan?” Fran kysyi. ”Emme nähneet mitään epäilyttävää, kun tulimme tänne, ja urutan-yensat eivät seuranneet meitä sisälle.”
”Olen itse asiassa varma, että vahtia ei tarvita”, piraatti vastasi. ”Vaan kyllä herää, jos jotain hälyttävää tapahtuu… tai jos hän ei herää, Penelo vähintäänkin.”
”Miksi sitten…?” viera kummasteli.

Balthier loi naiseen katseen, jonka tiesi tämän näkevän. Luolastossa oli jo niin hämärää, että hänen alkoi olla vaikea nähdä eteensä, mutta Franin silmät olivat tarkemmat.
”Osaatko tien takaisin Rabanastreen?” mies kysyi.
”Uskoisin niin”, Fran vastasi.
”Mitä luulet noista kahdesta?”
”Vaan on toiminut tällä alueella metsästäjänä. Hän ei ehkä tunne luolastoa kokonaan, mutta osaa varmasti etsiä tien ulos, koska silloin tarvitsee vain kulkea ylöspäin vieviä käytäviä”, Fran pohdiskeli. ”Ulkona hän osaa kyllä suunnistaa kotiin. Hän ei pärjäisi metsästäjänä, jos ei osaisi suunnistaa.”
”Olen samaa mieltä”, piraatti myönsi. ”He siis löytäisivät takaisin ilman meitä?”
”Ehdottomasti”, viera vastasi. ”Mitä sinä suunnittelet?”

Mies naurahti hiljaa. Niin, hänen toimissaan ei varmasti näyttänyt olevan järkeä. Se johtui siitä, ettei hän ollut alun perin luonut mitään erityistä suunnitelmaa. Ajatus oli muotoutunut hiljalleen.

”Ajattelin yllättää klopin”, mies selvitti. ”Jätämme heille viestin, että menimme edeltä. Seuraavan viestin jätän aerodomeen. Katsotaan, onko hänestä piraatiksi.”
”Haluat siis testata hänen kykyjään?” Fran hymähti.
”Aye, jos poika mielii ilmapiraatiksi, hänen on aika näyttää kykynsä”, Balthier sanoi. ”Jätämme Potin hänelle ja otamme Strahlin takaisin.”
”Sopii minulle.” Mies kuuli vieran äänestä, että nainen hymyili. Tämäkin oli varmasti jo ehtinyt kaivata tyttöä.
”Lähdetään sitten.”

Balthier raapusti pikaisesti viestin Vaanille ja asetti sen pienen kiven alle riittävän näkyvälle paikalle. Sitten piraatit lähtivät hiipimään ulos luolastosta. Balthierin oli lopulta pakko tarttua Frania kädestä, sillä hänen oli sitä vaikeampi nähdä eteensä, mitä syvemmälle he kulkivat. Käsi kädessä kävely ei sinänsä häirinnyt häntä, mutta hän olisi silti halunnut toimia johdattajana. Toisaalta oli yhdentekevää, miten he pääsisivät ulos luolastosta, kunhan he pääsisivät. Yöllä paikka vaikutti huomattavasti epämiellyttävämmältä kuin päivällä.

”Aiot siis pyytää Vaania seuraamaan meitä Berveniaan?” Fran varmisti. ”Aloin jo epäillä, ettet ole kertomassa hänelle mitään Glabadosin kätköstä.”
”Jokainen ilmapiraatti tarvitsee ensimmäisen seikkailunsa”, Balthier vastasi.
”Vaan on jo kokenut yhden huiman seikkailun”, viera nauroi.
”Kyllä, mutta silloin hän ei ollut vielä ilmapiraatti. Hän oli pelkkä poika, joka halusi kostaa veljensä puolesta”, piraatti huomautti.
”Tärkeä tavoite sekin.”
”En sano sitä, tarkoitan vain, ettei hän ole vielä suorittanut ensimmäistä ja tärkeintä tehtäväänsä piraattina.”
”Ja mikähän se mahtaa olla?”
”Lähteä aarteen perään ja valloittaa se itselleen kaikista mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta.”

Viera kuului nauravan pimeässä. Balthier hymyili itsekseen. Hänellä oli samanlainen tunne kuin vanhoina hyvinä aikoina. He olivat vapaita tekemään, mitä halusivat. Kukaan ei yrittänyt asettaa heille rajoja tai vangita heitä. Heillä oli toisensa ja uusi seikkailu edessään. Kukapa tiesi, minne kaikkialle Glabadosin kätköön piilotetut avaimet avaisivat heille oven?